Benny Andersson - Inledningsvisa / Klinga Mina Klockor

Artisti: Benny Andersson
Kappale: Inledningsvisa / Klinga Mina Klockor (live) (1998)
Albumi: Från Waterloo Till Duvemåla
Mieleenjäävin lause: "Klinga mina klockor var mitt hjärtans slag."

Erilaisia kunnianosoitus/tribuuttikonsertteja on järjestetty eri artisteille maailman sivu. Tukholman Globenissa syyskuussa 1998 pidetty Från Waterloo Till Duvemåla -konsertti oli kunninanosoitus Björn Ulvaeuksen ja Benny Anderssonin musiikillisille saavutuksille. Konsertti oli hyvä läpileikkaus kattaen kaiken siihenastisen Hep Stars tuotannosta tuoreeseen Kristina Från Duvemåla -musikaaliin asti. Päivän sattuman sanelemassa livekappaleessa esiintyvät mm. Göteborgin filharmonikot ja Orsa Spelmän.

Inledningsvisa / Klinga Mina Klockor yhdistää liveversiona kaksi erillistä kappaletta jotka molemmat löytyvät alunperin Benny Anderssonin vuoden 1987 Klinga Mina Klockor -albumilta. Inledningsvisa on hyvin tyypillisenkuuloista kansanmusiikkia joka olisi kuin kotonaan esimerkiksi Kaustisilla. Pelimannityyliin soitetut viulut ovat kappaleen kantavin soitin ja kyllähän tällaista sujuvasti kuuntelee sen puolitoista minuuttia mutta ei kovin paljoa enempää. 

Klinga Mina Klockor onkin sitten pirteämpi tapaus sinfoniaorkestereineen ja sekakuoroineen. Tässä kappaleen puolikkaassa on kepeä, kesäinen ja energinen tunnelma. Kokonaisuus on oikein maistuva kuoron saadessa tilaa laululleen sinforniaorkesterin tyytyessä tukevaan rooliin. Kuulijan mieli täyttyy mielikuvista sadonkorjuusta maalla, tähkäpäistä ja työtäpelkäämättömistä maaseudun asukkaista. On ollut hyvä idea yhdistää nämä kaksi kappaletta jolloin hieman mitäänsanomaton Inledningsvisa toimii introna ja Klinga Mina Klockor pelastaa kokonaisuudeen reilusti keskiverron paremmalle puolelle. Mukavan eloisa live-esitys josta tulee hyvälle tuulelle.   

Arvosana: 6,0/10

Meja - Under the Sun

Artisti: Meja
Kappale: Under The Sun (2000)
Albumi: Realitales
Mieleenjäävin lause: "Looking back at history, you're not different than the rest."

Meja on yksi 90-luvun ruotsipopaallon airuita jonka hitti All 'Bout The Money soi 1998 ympäri maailman. Vaikka suurin menestys onkin häntä alun jälkeen karttanut, hän nauttii yhä suuresta suosiosta Japanissa ja julkaisi viimeksi uutta musiikkia vuonna 2010. Päivän sattuman sanelema on poiminta hänen laskutavasta riippuen (Meja ja Seven Sisters sisälsivät monia samoja kappaleita) kolmannelta Realitales -albumiltaan.

Meja liittää sanoituksiinsa usein pieniä yhteiskunnallisia teemoja olematta silti liian tiedostava. Esimerkiksi tästä käy juuri hänen suurin hittinsa All 'Bout The Money. Under The Sun käsittelee puolestaan kevyesti sitä kuinka vaikka ihminen on jatkuvasti kehittynyt, kaikki kokevat yhä samoja tunteita ja kohtaavat samoja ongelmia. Ei järisyttävän syvällistä mutta asteen ylempänä Love Me Do -osaston sanoituksista. (Joissa ei ole mitään vikaa hyvin tehtynä.)

Under The Sun on poppia jota on maustettu kevyesti rokkaavilla elementeillä. Tuotanto kuulostaa hyvin ruotsalaismaiselta mikä ei tietenkään ole ihme. Mejan päävaikutteet ovat kuitenkin rapakon toisella puolella, mutta ne on suodatettu tämänkin kappaleen tapauksessa länsinaapurimme linssien läpi. 

Under The Sun on tunnelmaltaan rennohko vaikka siinä on myös iskevyyttä rytmiosastolla. Soundimaailman sekoitus akustisia ja elektronisia elementtejä on hyvin toimiva ratkaisu. Kappale on hieman melankolinen olematta kuitenkaan surullinen tai väsynyt. Se ei ole aivan terävintä Mejaa mutta se on kuitenkin mukavaa kuunneltavaa tällaisenaankin. Tasaisuus on kappaleen vahvuus ja samalla suurin heikkous. -Ei mitään uutta auringon alla mutta kuitenkin keskivertoa parempi suoritus.

Kuuntele kappale Spotifysta.

Arvosana: 6,5/10

Kemopetrol - Night After Night

Artisti: Kemopetrol
Kappale: Night After Night (2000)
Albumi: Slowed Down
Mieleenjäävin lause: "I don't know you."

Kun Kemopetrolin edellisestä Teleport -albumista on kulunut jo viisi vuotta ovat monet varmasti ehtineet jo kaivata todennäköisesti tänä vuonna julkaistavaa uutta albumia. Oli varmasti viisasta olla ajoittamatta Laura Närhen soololevyä ja Kemopetrolin albumia liian lähelle toisiaan vaikka se siirsikin jälkimmäistä jonkin verran myöhemmäksi. Odotellessa uutta voi hyvin myös käydä hieman läpi vanhaa yhden kappaleen verran joka on Kemopetrolin debyyttialbumilta Slowed Down.   

Night After Night on hieman haikea ja surumielinen kappale olematta silti kumpaakaan todella paljon. Laura Närhi laulaa ihmisestä johon ei saa kunnolla yhteyttä edes unissa. Jokin on yksinkertaisesti liian pelottavaa että edes alitajunta sallisi sen tapahtua ihmisen pään sisällä unissa. Ja vaikka jos jotakin haluamaansa ei tavoita unessa, on se silti vain unta vaikka kyse voikin hyvin olla tosimaailman heijastumasta. Se mitä yritän selittää on se tapa millä kappale on haikea olematta surullinen mikä on varsin mielenkiintoinen vaikka kappale itsessään on jopa hieman tylsähkö.

Night After Night ei sanoituksensa idean lisäksi tarjoa mitään erityisen mielenkiintoista. Närhi laulaa lakonisesti ja bändi luo kappaleen sanoituksen ympärille yhteensopivan äänimaailman niin hyvässä kuin pahassa. Kertosäettä ei voi kutsua erityisen iskeväksi eikä kappale muutenkaan missään vaiheessa saa uutta vaihdetta silmään. Night After Night on mielestäni Kemopetrolia heikommasta päästä. Pikkukivan sanoituksen ja virkamiesmäisen toteutuksen voimin jäädään kauas bändin tähän asti parhaimmista hetkistä joista moni osui myös debyyttialbumille.   

Kuuntele kappale Spotifysta   

Arvosana: 4,5/10

Robyn - Don't Stop The Music

Artisti: Robyn
Kappale: Don't Stop The Music (2002)
Albumi: Don't Stop The Music
Mieleenjäävin lause: "This little girl didn't care what anybody said."

Sattuman sanelemaksi päätyi jo toinen kappale ruotsalaisen Robynin vuoden 2002 Don't Stop The Music -albumilta jonka nimibiisistä on siis samalla kyse. Robyn on esimerkki artistista jonka pop-ura alkoi tuotettuna teinitähtenä ja jonka ura lähti myöhemmin uuteen nousuun omin voimin. Vuosi 2010 oli Robynille hyvin tuottelias, sillä hän julkaisi kolme albumia sen aikana. (Body Talk Pt 1, Body Talk Pt 2 ja Body Talk).  

En tiedä onko Don't Stop The Music jollakin tapaa tehty kuvastamaan Robynin tuntoja vuosituhannen alussa jolloin entinen lapsitähti on varmasti saanut kuulla paljon epäilyjä siitä kuinka hyvin hän tulee pärjäämään omillaan. Sanoitus kuitenkin kertoo tytöstä josta puhutaan pahaa mutta jonka musiikin tahdissa maailma kuitenkin tanssii. Kuvaus sopisi varsin hyvin keheen tahansa suosion aallonharjalla olevaan naispoppariin, sillä suosiohan on ei ikinä tule ilman lieveilmiöitä ja kritiikkiä. 

Robynin ääni on persoonallinen, tunnistettava ja varmasti mielipiteitä jakava. Itse olen oikeastaan puolivälissä sillä Robynin tuotoksista puolet lähinnä ärsyttää ja loput ovat yleensä mieleeni. Tämä kahtiajakoisuus pätee jopa hänen albumeidensa sisällä mikä tekee ostopäätöksien tekemisestä niiden suhteen hankalaa. Don't Stop The Music on itselleni kuitenkin sitä parempaa Robynia; tarttuvaa, pirteätä eikä liian tekoasenteellista. Kappale pyörii hauskasti hieman hypnoottisella tavalla jota on varsin hankala pukea sanoiksi. Loistelias tai edes hyvä kappale ei ole sillä päähän tämä ei jää soimaan, mutta varsin mukava ja piristävä kokonaisuus kuitenkin. Kolme ja puoli minuutia positiivisuutta on hyvä annos, päivästä riippuu riittääkö tämä vai tarvitaanko jotakin vahvempaakin.    

Arvosana: 6,0/10

Mike Oldfield - Woodhenge

Artisti: Mike Oldfield
Kappale: Woodhenge (1979)
Albumi: Platinum
Mieleenjäävin lause: "Instrumentaali."

Mike Oldfieldin tuotannon tiheä arpoutuminen sattuman sanelemaksi ei ole puhdasta sattumaa sillä kuten olen saattanut jo aiemmin mainitakin, minulla on määrällisesti eniten hänen albumeitaan levyhyllyssäni. Tämänpäivinen kappale on vuonna 1979 julkaistulta Platinum albumilta. Vuosikymmenen vaihde oli tuolloin hyvin tuotteliasta aikaa Oldfieldille; vuosina 78-80 hän julkaisi neljä albumia, joista tosin yksi (Exposed) oli live. Liekö tuotteliaisuuteen vaikuttanut exegesis -vaihtoehtoterapian läpikäyminen vuonna 1977 joka purki artistin pahimpia lapsuuden traumoja ja patoutumia.

Woodhenge on Stonehengen kaltainen muinainen muodostelma, joka on tehty puusta. Liekö tämä inspiroinut kappaleen hyvin eteerisen ja mystisen tunnelman? Kelttiläiset sävyt eivät toki koskaan ole olleet Oldfieldin tuotannolle vieraita. Olikin huvittavaa kun häntä kritisotiin 90-luvulla new age musiikin kelkkaan hyppäämisestä vaikka juuri hän oli yksi tyylisuunnan varhaisista pioneereista 70-luvulla tai ainakin yksi siihen eniten ennen 90-lukua vaikutteita antaneista artisteista. 

Woodhenge voisi olla parhaimmillaan kuunnellessa joko rentoutumismusiikkina tai juuri ennen nukahtamista. Kappale on hyvin rauhallinen ja pienimuotoinen mutta toisaalta se sisältää kyllä monia pieniä yksityiskohtia jotka palkitsevat tarkkaavaisen kuuntelijan. Oldfieldin persoonallinen ja tunnistettava kitaratyöskentely jää parhaiten mieleen samoin kuin erilaiset kello- ja tiukusoundit. Woodhenge ei ehkä ole Oldfieldin laajan tuotannon suurimpia suosikkejani, mutta se on kappale jolle on aikansa ja paikkansa. Hieno äänimaailma ja mielikuvia synnyttävä kokonaisuus joka liian aktiivisessa mielentilassa voi mennä ohi. 

Arvosana: 5,5/10

I'Dees - You Set The Rebels Free

Artisti: I'Dees
Kappale: You Set The Rebels Free (2003)
Albumi: Feed Me
Mieleenjäävin lause: "When I fell for you boy, I fell head over heels."

I'Dees muistettaneen meillä parhaiten Time -hitistä joka vietti 13 viikkoa Suomen singlelistalla vuodenvaihteessa 2001-2002. Tämä Turusta ponnistanut aluksi nelihenkinen ja myöhemmin trioksi kutistunut naisyhtye ehti julkaista ennen hajoamistaan vuonna 2005 kaksi albumia ja osallistua myös Euroviisukarsintoihimme vuonna 2005 kappaleella Yeah Yeah sijoittuen kuudenneksi.

You Set The Rebels Free edustaa hyvin epätasaisen Feed Me -albumin heikompaa puolta. Kappaletta vaivaa tarttumispinnan puute, siinä ei ole mitään jonka vuoksi sen muistaisi useammankaan kuuntelun jälkeen. Vaikka rauhallisemmat ja raskaammat osiot yrittävät luoda kappaleeseen kontrastia ei kokonaisuus ole toimiva. Yhteislaulu ei kuulosta hyvältä ja kun yksikään yhtyeen laulajista ei yksinäänkään vakuuta upotaan parhaimpinakin hetkinä keskinkertaisuuden suohon. 

Epäkiinnostavalla tavalla levoton ja raskas ilman massaa kuvaavat You Set The Rebels Freetä mielestäni parhaiten. Kappaleen alku antaa lupausta paremmasta ja ensimmäiset 40 sekuntia ovat parasta mitä tällä kappaleella on tarjota. Kertosäkeen jos minkä tulisi popissa olla kappaleen vahvinta antia ja tässä tapauksessa mennään pahasti pieleen. I'Deesilla oli lyhyeksi jääneellä urallaan omat mukavat hetkensä mutta You Set The Rebels Free ei ole se kappale jonka perusteella heidät tulisi arvioida. Kukapa artisti haluaisi että heidän hyvyytensä mitta olisi albumin heikoimmasta päästä oleva täytebiisi?  

Kuuntele kappale Spotifysta

Arvosana: 3,5/10

Lutricia McNeal - Stranded

Artisti: Lutricia McNeal
Kappale: Stranded (1997)
Albumi: The Greatest Hits of the Nineties
Mieleenjäävin lause: "Cause I don't wanna feel abanded."

Amerikkalainen Lutricia McNeal saavutti suosiota ensin ruotsalaisen Rob'n'Raz -tuottajakaksikon laulajana ja 90-luvun loppupuolella myös sooloartistina. Hänen suurin hittinsä oli Barbi Benton -cover Ain't That Just The Way joka sai paljon radiosoittoa meilläkin. Itselle Lutricia McNeal ja päivän sattuman sanelema kappale tuovat valitettavasti mieleen erään hetken toukokuussa 1998. Ajoin Strandedin soidessa radiossa ojaan kun yllättäen alkoi sataa räntää vaikka viikkokausia oli ollut jo täysin lumetonta. En kuitenkaan laske moista seikkaa enää kappaletta vastaan, tuskinpa pop sentään vaikuttaa säähän.

Lutricia McNealin ääni tuo hieman mieleen Gabriellen ja Stranded olisi varmasti istunut kohtuullisen hyvin myös jälkimmäisen 90-luvun tuotantoon. Stranded on tyylillisesti hybridi eurooppalaistettua hip hop poljentoa jossa on 90-luvun radioystävällisen ruotsalaispopin sävyjä. Stranded on tähän mennessä Lutrician toiseksi suurin soolohitti nousten mm. singlelistan kolmospaikalle Englannissa. (Kolme sijaa korkeammalle kuin Ain't That Just The Way.)

Strandedia kuunnellessa ei ihmetytä sen saama radiosoitto sillä kappale on kasattu juuri niistä ainesosista joilla radiohitit tehtiin 97-98. En tosin mene sanomaan että kappale olisi ollut erityisen omaperäinen edes ilmestymisvuonnaan,  sillä varsinkin Saksasta oli tullut samantyylistä jo muutaman vuoden ajan. Lutricialla on varsin tunnistettava ääni joka ei ehkä ole kaikkein vahvin ja hienostunein, mutta kevyt roso tuo siihen tietynlaista uskottavuutta. Kappale rakentuu ehkä liikaakin yhden ja saman biitin varaan jolle olisi voinut olla enemmän vaihtelua. Stranded on kuitenkin varsin mukava popralli joka ei aja ojaan muttei taistele kuin korkeintaan matalimmista pistesijoista. 

Arvosana: 6,0/10

ABBA - Waterloo (live)

Artisti: ABBA
Kappale: Waterloo (Taltiointi tehty 1979, julkaistu levyllä ensi kertaa 1986)
Albumi: ABBA Live
Mieleenjäävin lause: "I feel like I win when I lose."

Abba Live on hieman orpolapsen asemaan jäänyt julkaisu Abban virallisessa katalogissa. Albumi julkaistiin 1986 eli aikana jollon Abban suosio oli ehkä kaikkein alhaisimmillaan. Benny ja Björn olivat enemmän kiinnostuineita Chess musikaalista ja muista tulevista projekteistaan ja Agnetha ja Frida pyörittivät kansainvälisiä soolouriaan. Toisin kuin aiemmat Abba-julkaisut, Abba live ei käynyt läpi samaa tiukkaa seulaa ja niinpä levyn toteutus jättää paljon toivomisen varaa. Levyllä on tehty jopa livelevyksi liikaa jälkieditointia eikä mukaan päästetty live-esiintymisten spesiaalikappaleita vaan pitäydyttiin suurimmat hitit linjalla. Abba Live onkin saanut vain kaksi cd-painosta ja parista viimeisimmästä remasterkierroksesta se on jätetty kokonaan pois. -Mikä kuvaakin hyvin nykysuhtautumista ko. albumiin. 

Waterloo on klassikko, kaikkien aikojen Euroviisu ja paljon muuta mutta koska kohdalle sattui kappaleen live versio keskityn enemmän tähän näkökulmaan. Toisin kuin monet aikoinaan ja tänäkin päivänä väittävät, Abba oli hyvä livebändi. Live-esiintyminen ei ole vain soitto- ja laulutaidolla pätemistä vaan katsojille pitää pystyä tarjoamaan jotakin mitä olohuoneessa levyä kuunnellessa ei voi saada. Artistin täytyy pystyä tarjoamaan hyvä show, luotiin se sitten intiimillä tunnelmalla tai sitten pyrojen räiskeellä ja ylilatautuneella paahtamisella. Vuosien 1977 ja 1979 -kiertueillaan Abballa oli tarjota värikkäät puitteet, loistava setti biisejä ja kaksi karismaattista keulakuvaa. (Kaikki kunnia toki Bennylle ja Björnillekin.) Toki bändin jäsenille kiertäminen ja keikat olivat alun jälkeen vain välttämätön paha, mutta sen ei tarvinnut näkyä itse lavalla.

Waterloon vuonna 1979 taltioitu liveversio on hieman levyversiota rokimpi ja vauhdikkaampi. Onneksi kappaleen olennainen koukku eli lähes tavaramerkkimäinen Bennyn pianotyöskentely on mukana myös livenä. Livetaltioinniksi äänimaailma tuntuu jotenkin suppealta ja kapealta. Waterloo venyy albumiversiota hieman yli puoli minuuttia pidemmäksi mikä johtuu lähinnä loppupuolen kitarasoolosta. Fridan ääni pääsee hieman enemmän esiin tässä versiossa, mutta yhteislaulu pelaa erinomaisesti.

On varmasti ollut oikea ratkaisu vetää kappale jo viisi vuotta viisuvoiton jälkeen hieman rempseämmin, sillä 1974 ja glamrock olivat vuonna 1979 "so last season". Livenä Waterloo ei hyvyydestään huolimatta pärjää alkuperäiselle versiolle, mutta tässä tapauksessa kappaleen sanoja mukaillen se voi hävitessäänkin silti tuntea voittaneensa. 

Arvosana: 7,0/10

Kansas - Perfect Lover

Artisti: Kansas
Kappale: Perfect Lover (1984)
Albumi: The Best of Kansas
Mieleenjäävin lause: "Perfect lover. Lover."

Ensimmäisenä Kansasista tullevat mieleen Dust in the Windin ja Carry On My Wayward Son -tyyliset kappaleet 70-luvun kultakaudelta. Mutta Kansas jatkoi hieman uudistetun miehistön voimin 80-luvulla tyylin muuttuessa progesta enemmän muodissa olleen hard rockin suuntaan. Kansas tavoitti yllättäen uuden sukupolvellisen faneja vuosina 2006-2007 kun bändin Carry On My Wayward Son -kappale päätyi Guitar Hero II -peliin ja kitarapelejä parodioivaan South Parkin jaksoon.

Perfect Lover oli vuonna 1984 julkaistun The Best of Kansas kokoelman uusi biisi. Kappale on bändin silloisen laulaja-kosketinsoittaja John Elefanten käsialaa. Tyylillisesti Perfect Lover on julkaisuvuodelleen tyypillistä radioystävällistä hard rockia. Rouheita kitarariffeja, vahvoja miesvokaaleita, pömpöösiksi tuotettua soundimaailmaa syntikkamaustein ja bändin messevää yhteiskarjahtelua. Kaikki on tehty juuri sillä tavalla kuin tämänkaltaisessa kappaleessa pitäisikin, mikä siis voisi olla pielessä? Ehkäpä se että vaikka bändistä selvästi löytyy taitoa, ei sydän ole ollut enää tässä vaiheessa täysillä mukana ja trendintekijöistä oli jo tullut niiden seuraajia. "Hard rock myy ja saa kuuluvuutta joten tehdäämme mekin siis sitä.", tuntuu olleen ajatuksena.

Parhaimpina hetkinään Perfect Lover antaa lupauksen toimivasta hard rock runttauksesta sisältäen jopa hitusen Kansasille ominaista melodisuutta. Kappale on parhaimmillaan ensimmäisen minuutin aikana jolloin intro herättää suuremmat odotukset kuin mihin olisi katetta. Kertosäe on ok tasoa muttei erityisen iskevä. Lyhyet seesteisemmät osat sopivat hyvin kokonaisuuteen samoin kuin bändin yhteislaulu. Elefanten vokaalit voisivat olla voimallisemmatkin mutta taustalaulu pitää suorituksen koossa. Perfect Lover on pikkukivaa hard rockia mutta 80-luvulla tätä tehtiin paremminkin. -Jopa Kansasin toimesta.

Arvosana: 5,5/10

Enya - Shepherd Moons

Artisti: Enya
Kappale: Shepherd Moons (1991)
Albumi: Paint the Sky With Stars: The Best of Enya
Mieleenjäävin lause: "Instrumentaali."

Enya on hyvin omanlaisensa artisti monellakin tapaa. Hän on onnistunut säilyttämään suosionsa hyvin tasaisena vaikka ei ole kovin paljoa esillä eikä harrasta kovinkaan laajaa promootiotyötä. Hänen musiikkinsa lokeroidaan useimmiten new age genreen, mutta artistin itsensä mielestä asia ole ole näin vaan hänen mielestään hän on oma genrensä. Ehkä näin onkin, sillä Enyan kappaleet ovat helposti tunnistettavissa juuri hänen töikseen. On silti hämmästyttävää että juuri hän on Irlannin parhaiten myynyt sooloartisti ja kokonaismyynniltään toiseksi paras U2:n jälkeen. Enya on voittanut neljä Grammya ja yhden Oscarin. 

Shepherd Moons on samannimisen albumin avausraita. Kappale onkin hieman intromainen instrumentaali eikää siinä ei varsinaisesti lauleta mitään sanoja. Enya kylläkin hyräilee eteerisellä tyylillään muodostaen itse omista äänistään kuoronsa kuten hänen tapansa levyillään yleensä onkin. Tämä tekee hänen musiikistaan mahdotonta esittää täysin livenä, ainakaan jos halutaan samanlaista äänimaailmaa. Toisaalta new age musiikki onkin usein yhtä aikaa maanläheistä mutta samalla jotenkin synteettistä ja todellisuudesta etääntyvää. 

Kaunis, hieman Richard Clayderman -tyylinen pianomelodia on kappaleen parasta antia. Kokonaisuutena Shepherd Moons on kuitenkin hieman tapahtumaköyhä ja se varmasti toimiikin parhaiten albumin avausraitana kuin erikseen kuunneltuna. Enyan musiikki toimii minulle parhaiten pienempinä annoksina. Shepherd Moons on ei ole parasta Enyaa eikä varmasti sellaiseksi edes tarkoitettu. Kappaleessa olevissa elementeissä ei ole mitään varsinaista vikaa, suurempi ongelma ovat ne asiat jotka siitä puuttuvat. Kauneus ja tylsyys voivat kulkea käsi kädessä täydentämättä toisiaan mutta ehkäpä rentoutumiseen Shepherd Moons olisi juuri omiaan.

Arvosana: 5,0/10