lauantai 21. marraskuuta 2015

Irina - Kipu kasvattaa

Artisti: Irina
Kappale: Kipu kasvattaa (2005)
Albumi: Älä riko kaavaa
Mieleenjäävin lause: "Sä tiedät miten sääntöjä kierretään ja kuinka niistä viidakko väännetään."

Irinan kautta sain muistutuksen siitä että olen pitänyt tätä blogia jo muutaman kuukauden yli viisi vuotta. Aika menee nopeaan ja huomasin nytkin asian vain siksi kun tarkistin etten ole arvostellut tämänkertaista kappaletta aiemmin. (Ehdin kerran kirjoittaa Bee Geesin Night Feveristä jo toisen arvostelun ja olisimpa jopa antanut sille saman arvosanan.) Ensimmäinen arvostelemani kappale oli Irinan Liianko helppo ja tämä tapahtui 30.8.2010. En ole koskaan aktiivisesti markkinoinut blogiani mutta muutama kanssablogittaja on ystävällisesti linkittänyt sivuni omiinsa ja olenkin luultavasti saanut suurimman osan lukijoista sitä kautta. Kiitos teille siitä, tiedätte keitä olette. Kiitos myös kaikille jotka ovat pitäneet tätä blogia lukemisen arvoisena. Toivottavasti olen antanut edes hieman takaisin niistä kaikista musiikkilöydöistä mitä olen toisten tekstien kautta itse löytänyt.

Sain inspiraation musiikkiblogin aloittamiseen paljolti suomalaisia käännösbiisejä käsitelleestä Finnpicks blogista. Mietin mikä olisi se oma juttuni jolla voisi poiketa muista musiikkiblogeista ja päätin että random play saa päättää kaikista omistamistani kappaleista arvosteluun pääsevän. Olin työssä jossa minun enimmäkseen piti päivystää toimistoa jossa kävi vilkkaana päivänä 3-4 ihmistä. Niinpä minulla oli aikaa tehdä arvosteluja työaikana ja se näkyi kovana arvostelutahtina ensimmäinen vuoden aikana. Nykyään pyrin päivittämään blogin kerran viikossa yleensä lauantaisin. Tällä hetkellä olen arvostellut noin viisi prosenttia omistamastani musiikista ja uskon että musiikinhankintatahtini riittää siihen että biisien loppumiseen blogini ei tule päättymään.

Irina kuulu myös näihin artisteihin joihin mielistyin hieman harmaammassa elämänvaiheessani. Hänenkin kehityskaarensa on vienyt albumi kerrallaan tunnelmiltaan syvempiin vesiin vaikka Irinalla ainakin tv-esiintymisten perusteella olisi myös humoristisempi puoli. Vuoden 2005 Älä riko kaavaa albumi oli kuitenkin vielä tasapainoinen kokonaisuus ja siltä julkaistut neljä singleä olivat vahvoja. Singleihin ei kuulunut paikalleen jumiutuneeseen parisuhteeseen hampaansa upottava Kipu kasvattaa. Jo nimi herättää ristiriitaisia ajatuksia. Kyllähän "no pain, no gain" kuuluu nykyajan sanastoon ja mummonikin lohdutti minua lapsena kolahduksien jälkeen että kipeä kohta on tämän jälkeen entistä kovempi. Mutta kyllä elämässä kuuluu oppia muutenkin kuin kantapään kautta.

Mitä tehdä kun suhteessa olisi aika ottaa seuraava askel mutta toinen osapuoli pitkittää ja kiertelee ratkaisua loputtomiin? Asioiden pitkimmäinen on hiljalleen venyttänyt kahden ihmisen väliset tukirakenteet niin ohuiksi että pohja uhkaa pudota pois. Suhteen ongelmat ja ne hyvätkin puolet ehditään sanoituksessa tuoda hyvin esiin mutta itse kertosäe jää hieman vajaaksi. Toni Wirtasen sävellyskynän jäljen tunnistaa ja onhan hänen vastuullaan ollut puolet sanoituksestakin Irinan kanssa.

Olen aina pitänyt Irina levyillä soittavien musiikkojen työkentelystä ja kappaleiden sovituksellista ratkaisuista eikä Kipu kasvattaa ole suuri poikkeus. Se on ehkä kuitenkin "vain" rivibiisi vaikka onkin saanut albumilla haastavan toisen biisin paikan. Jos ensimmäisen biisin pitäisi antaa lupauksia tulevasta ja olla musiikillinen sisäänheittäjä niin toisen pitäisi olla se ensimmäinen lupausten lunastus.

Toimiva sanoitus ei riitä sillä Irinan tuotannosta löytyy parempikin parisuhteen repeämisbiisejä. Ainakin itselleni parhaiten uppoavissa Irinan kappaleissa on enemmän menevyyttä ja ehkä hiljaa-lujaa-hiljaa-lujaa -kaava olisi voinut toimia tässä tapauksessa paremmin. Nyt kun kaasu alun jälkeen avataan ehtii turtumus ehtii iskeä ennen neljän ja puolen minuutin loppupistettä. Miksauskin on hieman tukkoinen vain artistin äänen ollessa oikealla kuuluvalla paikallaan. Keskinkertaisuuden suolla tarpojaksi ei hassumpi tapaus.        
 
Arvosana: 5,0/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti