Tasmin Archer - Sleeping Satellite

Artisti: Tasmin Archer
Kappale: Sleeping Satellite (1992)
Albumi: Superhits of the 90's
Mieleenjäävin lause: "I blame you for the moonlit sky."

Yhden hitin ihmeet ovat välttämätön paha mitä tulee popmusiikin historiaan. Mielestäni yksittäiselle saavutukselle ei anneta tarpeeksi arvoa. Puuttuuhan esimerkiksi suomalaisilta artisteilta listaykkössija kummaltakin maailman vaikutusvaltaisimmilta hittilistoilta. Olen varma että se artisti joka edellämainittuun saavutukseen yltäisi jäisi kyllä musiikkimme historiaan vaikka myöhemmät saavutukset jäisivät nollaan.

Hitin on oltava oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Jopa vuosi alati elävillä musiikkimarkkinoilla voi muuttaa ilmastoa niin paljon että se voi muuttaa hitin hudiksi ja päinvastoin. Vaikka mielikuva vanhasta yhden hitin ihmeestä jonka keikoilla yleisö innostuu vain sen yhden biisin ajaksi ei ole mieltäylentävin niin tuo yksi hitti on silti sille artistille se elannon mahdollistava vapaalippu jota suurin osa ei ikinä saa.

Onnittelut jos tiedät jonkin muun biisin englantilaiselta laulaja-lauluntekijä Tasmin Archerilta kuin Sleeping Satelliten. Muistan Sleeping Satelliten sillä se soi vielä radioaalloilla musiikillisen heräämiseni aikaan alkuvuonna 1993. Yhden hitin ihmeillä on yleensä pitkä elinikä sillä artistin seuraavat singlet ohitetaan pienin seremonioin kunnes se yksi hitti on lopultakin kaluttu puhki hittiradioiden turruttavan toiston voimin. Sen jälkeen hittibiisiin törmää enää kokoelmilla ja nostalgiahenkisemmillä radiokanavilla jotka nekään eivät osaa soittaa edes vanhoja hittejä vaihtelevasti. Nostalgia toki maistuu näin karvan verran alle nelikymppisellekin mutta uuden hyvän biisin kuulemisen ilo ei silti tule ikinä katoamaan.

Tasmin Archer aloitti uransa taustalaulajana ja sai lopulta levytyssopimuksen vähän alle kolmikymppisenä vuonna 1990. Kaksi vuotta myöhemmin debyyttisingle Sleeping Satellite osui oikeaan saumaan ja olikin artistin kotimaassa listaykkönen kaksi viikkoa saaden mukavia listasijoituksia myös muualla Euroopassa (listaykkönen 16 maassa) ja saipa se myös soittoa rapakon takana. Kappaleessa soitetaan vain neljää instrumenttia: kitaraa, koskettimia, rumpuja ja Fairlight syntetisaattoria. Sanoituksessa verrataan pieleen mennyttä ihmissuhdetta avaruuden valloitukseen joka eteni nopeasti 60-luvulla mutta hyytyi sen jälkeen kuukilvan ratkettua. Ei huonoin vertauskuva mikä on vastaani tullut.

Sleeping Satellite on kuin tehty hieman pehmeäpään makuun suunnatuille radiokanaville. Onhan kyseessä tyylikäs mutta mutta harmiton teos joka ei ole vanhentunut olleenkaan niin pahasti kuin monet aikalaishitit. Näillä soundeilla voisi tänäkin päivänä kasata iskelmähitin ja voisin kuvitella käännösversion voivan olla meillä hitti esimerkiksi Suvi Teräsniskan tulkitsemana. Hivenen kaihoisa ja surumielinen kappale sopii hyvin suomalaisen sielunmaisemaan.

Näin toistokuunnellessa Sleeping Satellitea mietin onko kertosäe loppujen lopuksi vahva vai onko menestyksen syy ollut kokonaisuudessa? Ehkä tätä kokonaisuutta palvelee paremmin se että kertosäe on hyvä muttei pajatson tyhjentävä. On toki hienoa että on kappaleita joissa odottaa sitä yhtä hienoa hetkeä (vaikkapa In the Air Tonight) mutta täyskuuntelun arvoiset kokonaisuudet rankkaisin silti korkeammalle.

Sleeping Satellite on vaikeasti mitattavissa arvoasteikolla. Archerin laulusuoritus on pätevä ja selvästi räätälöity hänen äänensä ympärille. Biisi on jäänyt mieleen ja sisältyypä siihen hieman nostalgiaakin. Mutta se ei ole toisaalta niitä jotka kaivetaan esiin ja kuunnellaan varta vasten. En päästä sisäistä "yes!" huudahdusta kun se soi radiossa mutta pienen henkisen nyökkäyksen arvoinen se kuitenkin on. Kyseessä on osa aikansa äänimattoa muttei se kohta tilkkutäkissä johon katse myöhemmin hakeutuu uudestaan. Puhumme siis jostakin vähän keskivertoa paremmasta ja se juuri se määre jonka Sleeping Satellite mielestäni ansaitsee. Vaan ehkäpä avaruuden valloitus voi vielä lähteä etenemään nopeammin siinä missä vanha suolakin voi alkaa taas janottamaan.
   
Arvosana: 5,5/10

Video ei salli soiton kuin suoraan Youtubessa.

Gemini - Beat the Heat

Artisti: Gemini
Kappale: Beat the Heat (1987)
Albumi: Det bästa med Karin och Anders Glenmark
Mieleenjäävin lause: "Don't take your love away, finally we've found way to beat the heat."

Itsenäisyyspäiväksi ei valikoitunut mitään kotimaista enkä onnistunut kaivamaan mitään Suomiyhteyttä tähän hätään mutta naapurimaata kauemmas ei random play valintaansa ulottanut. Sisarusduo (jotka nimestä huolimatta eivät olleet kaksosia) Karin ja Anders Glenmark julkaisivat kaksi albumia vuosina 1985 (Gemini) ja 1987 (Geminism). Vaikka takapiruina hääräsi Abbakaksikko Benny Andersson ja Björn Ulvaeus ei taikapöly tarttunut tällä kertaa kaupallisen menestyksen muodossa. Abba-faneille varsinkin Geminin debyyttialbumi on merkityksellinen sillä se sisältää kappaleita jotka muuten olisivat voineet päätyä Abban ikuisesti julkaisematta jääneelle Visitors albumin seuraajalle.

Karkeasti ottaen Geminin biisit voidaan jakaa kahteen kategoriaan: Bennyn ja Björnin tekemiin ja niihin loppuihin. Ei ole vaikea arvata kummat ovat omia suosikkejani. Varsinkin kakkosalbumi Geminismin Anders Glenmarkin ja kumppaneiden sävellykset jäivät lähes täytebiisien asemiin. Sellainen on myös Beat the Heat josta vastasivat Anders Glenmark ja Ingela Forsman. Toki B&B toimivat tuottajina tälläkin kappaleella mikä ehkä on pelastanut sen mitä pelastettavissa on. Glenmarkeista Karin on minulle se jonka ääni määrittää Geminin eikä hänen veljensä Anders. Beat the Heatissä Anders on päälauluvastuussa Karinin ollessa vain taustalaulussa. En tiedä onko biisissä pyritty lainaamaan vaikutteita Princeltä mutta kuten moni muukin sitä yrittänyt niin matkinta ei ole ole onnistunein kunnianosoitus.

Semieksoottinen alkuintro lupaa enemmän kuin jatko lunastaa ja samoin käy myös kertosäkeen sisään tuovan alustuksen suhteen. Taustasyntikkamatto on kuin laimennettu versio One Night in Bangkokin vastaavista. Juuri tuo lähes alusta loppuun junnaava biitti on kaksiteräinen miekka; Toisaalta se junnaavuudessaan jää omalla tavallaan mieleen mutta tavalla jonka ei haluaisi jäävän mieleen. Eksoottisten elementtien tuominen mukaan olisi tuonut piristystä ja junnauskin olisi ollut hyvä katkaista välillä. Ehkei kappale ole aivan niin huono kuin annan ymmärtää mutta pitää ymmärtää että vaatimustaso on kovempi kun kyseessä on yhtye joka on levyttänyt muutamia kaikkojen aikojen suosikeistani. Mutta tällä ei päästä jatkoon.      
   
Arvosana: 4,0/10

Suzi Quatro - 48 Crash

Artisti: Suzi Quatro
Kappale: 48 Crash (1973)
Albumi: Greatest Hits
Mieleenjäävin lause: "You know the 48 crash come like a lightning flash."

Maailman toiseksi huonoimpana basistina arvostan basisteja paljon enemmän kuin ennen soittoharastukseni alkua. Niinpä jo aiemmin diggailemani Suzi Quatro sai uusia ulottuvuuksia sillä olihan hän yksi ensimmäisiä naisbasisteja rokissa jotka nousivat parrasvaloihin. Voi tosin olla että ensikosketukseni Suzi Quatroon oli Onnenpäivät tv-sarja jossa hänellä oli Leather Tuscaderon rooli. Quatro on edelleen aktiivinen sekä uuden musiikin julkaisun että maailmankiertämisen suhteen.

48 Crashissa voi hyvin kuulla aikansa kultasormien Mike Chapmanin ja Nicky Chinnin hittikosketuksen. Luonnollisesti kolmantena singlenä Suzi Quatron debyyttialbumilta lohkaistu 48 Crash oli hitti ja se sai myös ajalle tyypillisesti kotimaisen käännöskäsittelyn. Yleisen käsityksen mukaan biisi käsittelee miesten vaihdevuosia vaikka toisenlaisiakin teorioita on esitetty. Kotimainen käännösversio (Kun oot 52) perustuukin tähän teemaan. Jos pidän tätä blogia vielä kun olen 48-vuotias voin palata kommentoimaan romahtiko maailmani edellämainitussa iässä. (Ja varmuuden vuoksi vielä 52-vuotiaanakin, voihan käännösversiokin olla oikeassa.)

Tutun hittinikkarisoundin lisäksi 48 Crash kuulostaa aikansa tuotokselta. Glamrockmausteet ovat läsnä vaikka Suzi Quatro suosikin enemmän pelkistettyä mustaa nahkaa kuin kimalletta. Bassokitara ei ole pinnassa vaikka keskushahmo sitä soittaakin. Vilkaistuani pikaisesti bassotabulatuureja voin todeta että kappale olisi minunlaisellenikin basistille mukavan suoraviivainen soitettava. Ehkä rummut ovat korostetuimmassa asemassa soittimista mutta ylimpänä on tietenkin Quatron takakireäksi studiossa viritetty lauluääni. Hyvässä popbiisissä on monta koukkua ja yksi pienemmistä on miestaustalaulajien hokema 48 Crash.

48 Crash on niitä kappaleita jotka tarttuvat kuulijasta kiinni jo alussa ja pitävät huolen siitä ettei vauhtista päästetä ennen loppua. Onko biisi enemmän hypnoottinen vai junnaava riippuu kuulijan musiikkimausta. Minä kallistun positiivisen puolelle vaikka suurimmat Suzi Quatro suosikkini löytyvät 70-luvun jälkimmäiseltä puoliskolta. Aika ei anna lainaa joten parempi elää nuoruus lujaa teema ei ole ainutlaatuinen rokissa mutta 48 Crash on löytänyt siihen omanlaisensa näkökulman. Sitä en tiedä miksi sanoituksen nainen varoittelee komeata nuorta urosta ikääntymisen väistämättömyydestä mutta ehkä tarkoituksena on hiljentää kukonpoika edes vähäksi aikaa. Itsekin aloin miettiä että enääkö siihen mainittuun ikään on niinkin vähän aikaa. Aika ei odota ketään mutta musiikki voi jäädä elämään sukupolvelta toiselle.  
    
Arvosana: 6,5/10

Johnny Cash - Daddy Sang Bass

Artisti: Johnny Cash
Kappale: Daddy Sang Bass (1968)
Albumi: Essential Johnny Cash
Mieleenjäävin lause: "I remember when i was lad, times were hard and things were bad."

Uskonnollista musiikkia minulta löytyy hyvin vähän. Puhtaita gospelalbumeita en omista ainuttakaan mutta monilta varsinkin amerikkalaisilta artisteilta löytyy yksittäisiä uskontoaiheisia kappaleita. Toki gospelkakustakin otan maistiaisia silloin tällöin sillä hyvä biisi on hyvä biisi aihevalinnasta riippumatta. Huomaan joskus miettiväni lapsuuttani ja ala-asteen aamunavauksia joissa seisoimme luokittain pituusjonoissa ahtaassa aulassa laulamassa virsiä opettajan urkuharmoonin säestyksellä. Silloin tällöin joku pyörtyikin mutta tilaisuudet vietiin aina loppuun. En tiedä kuinka vakaumuksellista koulujen nykyinen uskonto-opetus on ja kuinka paljon se näkyy oppilaiden elämässä mutta toivottavasti asiat ovat neutralisoituneet omasta lapsuudestani.

Countrylegenda Johnny Cash ei ikinä peitellyt uskonnollisuuttaan ja antoi sen kuulua myös musiikissaan. Levyttihän hän uskonnollisia albumikokonaisuuksiakin joilta yhdeltä tämänkertainen kappalekin on. Vuonna 1968 julkaistu Daddy Sang Bass sisälsi voimakkaita kristillisiä elementtejä sillä siinä lainattiin kertosäkeessä vanhaa virttä Will the Circle be Unbroken. Tämä ei haitannut menestystä Amerikassa jossa irtosi countrylistan ykkössija.

Toki sanoitus on muutenkin uskonnollissävytteinen jossa jo aikuisikään ehtinyt mies muistelee lapsuuden yhteislauluja perheen parissa. Isä lauloi bassoäänet ja äiti tenorin lasten liittyessä lauluun mukaan mistä kappaleen nimikin tulee. Pikkuveli on jo siirtynyt ajasta iäisyyteen mutta laulaja uskoo vielä laulavansa hänen kanssaan taivaan kuorossa. Biisin takana oli Carl Perkins joka levytti sen myös itse. Kappale sai inspiraationsa siitä että itse uskonnon avulla huumeista irti päässyt Cash auttoi samoin keinoin Perkinsin kuiville alkoholista. Sanoituksessa mainittu veli oli Cashin nuorena kuollut veli Jack.

Kappaleen toteutus ei Cashinsä tunteville aiheuta yllätyksiä. Cashille ominainen naputtava kitarasoundi on tietysti läsnä sekä miehen tunnistettava ääni. Jos joku keskinkertainen laulaja esittäisi tämän kappaleen en kallistaisi sille korvaani mutta Cashin karismaa vastaan ei käy taisteleminen. Tulkinta on yhtä aikaa kevyt mutta kuitenkin jokaisen sanan takana seisova. Ehkäpä tämä keventävä seikka tekee Daddy Sang Bassista tavallista helpompaa kuunneltavaa gospeliksi. Eikä vähän yli kaksiminuuttinen mittakaan tee kuuntelukokemuksesta liian uuvuttavaa. Eihän tämä minulle ominta musiikkigenreä edusta mutta Cash on aina Cash.

Arvosana: 5,5/10
Youtuben rajattua albumiversion liittämistä jaan sen sijaan liveversion:

Mike Oldfield - Nothing But / Bridge to Paradise

Artisti: Mike Oldfield
Kappale: Nothing But / Bridge to Paradise (1989)
Albumi: Earth Moving
Mieleenjäävin lause: "You will have nothing but love, nothing but hope, blue sky above."

Vuonna 1989 julkaistu Earth Moving oli viimeinen albumi jossa Mike Oldfield totteli Virgin levy-yhtiön toivetta ja teki kaupallisen levyn ilman pitkiä instrumentaaleja. Earth Movingin jälkeen alkoi teiden arkaneminen jossa tahallisesti epäkaupallisia albumeita julkaissut Oldfield täytti sopimuksen ehdot ja pääsi toiseen levy-yhtiöön. Radioystävällistä aikansa poprocksoundia tavoitellut Earth Moving vaikuttaisi olevan monen fanin inhokkialbumi mutta minä itseasiassa pidän siitä. Ne harvat Oldfieldin albumit joista en niin paljoa pidä ovat 90-luvun loppupuolen hieman epätasaiset teemalbumit (Guitars, Voyager) sekä nolkytluvun liian kylmän koneelliset (Tr3s Lunas, Light+Shade).

Vaikka Earth Moving oli tehty aikansa trendejä mukaillen niin Virginille kelpasivat myös progressivisempien Oldfieldfanien rahat. Heille albumin päättävä raita Nothing But / Bridge to Paradise vaikuttikin varmasti houkuttelevalta yli kahdeksan minuutin kestoineen. Mutta oikeasti kyseessä olikin kaksi toisistaan täysin irrallista raitaa jotka oli liitetty yhdeksi. Täyttä huijausta siis omalla tavallaan ja varmasti taas yksi sulka kamelin selän katkaisuun sekä syy lisää vihata ko. levyä. Vaikka yleensä käsittelyssä tässä blogissa on vain yksi biisi kerrallaan niin tällä kertaa kyse on kahdesta.

Nothing But on kappaleduon rauhallisempi tapaus ja tyylipuhdas slovari. Hieman tylsähkön biisin pelastus on Carol Kenyonin sielukas laulutulkinta. Bridge of Paradise on poprokkia ja ehkä se parempi biisikokonaisuus näistä kahdesta. Max Bacon ei ole paras laulaja joka on päässyt Oldfieldin levyille mutta hänen äänensä sopii kappaleeseen. Oldfieldin kitarointi on omaan makuuni liian efektoitua saaden sen kuulostamaan liian elektroniselta. (Ja sitä on myös liian vähän.)

Onko näiden kahden biisin yhteenliittämiseen ollut mitään oikeutusta? Ei sillä linjaukset täytyisi keksiä väkisin. Albumikokonaisuuden puolesta Nothing But olisi sopinut paremmin levyn päättäväksi kappaleeksi. Muutenkin tuntuma on se että kaksi täyteraitaa yhdistettiin vain yhden ostajakunnan houkuttelemiseksi ilman sen kummempaa yritystä lisätä niiden koheesiota. Kokonaisuus kärsii yhdistämisestä ja kuuntelijoilta evättiin mahdollisuus hypätä tarvittaessa yhden raidan yli. Kummankin kappaleen pienet vahvuudet hautautuvat pakkoyhdistämisen ja hieman innottoman yleistunnelman alle. Kuuntelen tämän ennemmin kuin otan amalgaamipaikan suuhuni mutta ero on pienempi kuin voisi luulla.

Arvosana: 4,0/10

Koska tekijänoikeuksien haltijat eivät salli biisiä Youtubessa sen voi kuunnella Spotifysta: 
Nothing But / Bridge to Paradise

Lili & Susie - Enkel resa

Artisti: Lili & Susie
Kappale: Enkel resa (1988)
Albumi: Det bästä med Lili & Susie
Mieleenjäävin lause: "En enkel resa."

90-luvun alussa tätini osti serkulleni pienen kosketinsoittimen siinä toivossa että serkkuni innostuisi soittamisesta. Näin ei tietenkään käynyt mutta laitteesta tuli suosittu minun ja serkkuni oppiessa käyttämään laitteen samplaustoimintoa. Soitin pystyi tallentamaan muistiinsa n. 0,8 sekuntia pitkän äänen sisäänrakennetulla mikrofonilla ja tätä ääntä pystyi sitten "soittamaan" koskettimia painellen. Teini-iän kynnyksellä mikään ei tietenkään ollut hauskempaa kuin tallentaa laitteiseen kainalopieruja, röyhtäyksiä tai pikkutuhmuuksia ja soitella niitä sitten korkeammilla ja matalammilla taajuuksilla. Taisimme myös nauhoittaa pelleilyjämme kasetille mutta onneksi moiset arkistojen aarteet ovat kadonneet samaan paikkaan parittomien sukkien kanssa.

Päivärinnan sisarukset Lili ja Susie nauttivat suosiota länsinaapurissamme vuosina 1985-1993 ja onnistuivatpa he saamaan musiikkiaan pienemmässä mittakaavassa myös suuren maailman tietoisuuteen. Kaksikko on yrittänyt kahdesti (1989, 2009) ruotsin karsinnoista euroviisuihinkin siinä onnistumatta. Myöhemmät comebackyritykset eivät ole tuottaneet suuria tuloksia mutta nostalgialla on aina sijaa vaikka itse en muista kuulleeni kuin Oh Maman ala-astevuosinani.

Enkel resa tehtiin samannimisen (elokuva julkaistiin meillä nimellä Menomatka) ruotsalaisen komediaelokuvan soundtrackille vuonna 1988. En ole nähnyt ko. elokuvaa mutta biisinä "menolippu" kuulostaa aika lailla niin umpikasarilta kuin vain mahdollista. Se miksi johdannossa muistelin sampleilla leikkimistä johtuu kappaleen tavasta soittaa puhesamplea nykivästi mikä oli tuolloin muodikasta. Vasta kiintolevytallentien ilmestyminen studioihin 90-luvun alkuvaiheessa teki samplauksesta sujuvampaa joten vanhemmat äänikokeilut kuulostavat usein enemmän tai vähemmän sympaattisilta. Hauskaa tämä on silloin kun uusissa kappaleissa halutaan kuulostaa retrolta ja koetetaan saada samanlaista rumpukonesoundia tai synasoundeja kuin tuolloin.

Enkel resa menestyi mukavasti kotimaassaan noussen parhaillaan Svenkstoppenin sijalle kolme. Elokuva ei ollut erityisen suosittu ja kriitikot inhosivat sitä joten kappaleen ansiot nostivat ehkä enemmän elokuvaa kuin toisinpäin. Biisin takana olivat ruotsin Stock-Aitken-Watermaniksi kutsutusta Norell-Oson-Bard triosta kaksi ensimmäistä. Syntikkavetoinen kasaripop maistuu itselleni valikoidusti mutta Enkel resa on vaikea puntariin laitettava. Kuultuaani kappaleen huomaan että se jää päähäni soimaan ja joskus otan sen kuunteluun ihan tarkoituksella. Olen juustoisen höpöpopin ystävä ja uskon että juuri tuota kohtaa musiikkimaussani kutitetaan tässä tapauksessa oikeasta kohden mutta hetkittäin väärin keinoin.

Eihän Enkel resa ole mikään erityisen hyvä kappale. Kertosäkeestä jää mieleen ne kaksi pientä nimisanaa. Soundeja ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua ajattomiksi vaikka ovatkin ajankuva. (päivänkuva-hetkenkuva) Biisintekijöillä on selvästi ollut sormi aikansa pulssilla ja häpeämättömien hittinikkarien tapaan tutut koukut on kylvetty varmoihin vesiin. Lili & Susie ovat sympaattinen sisarduo jonka aito innostuneisuus on lahjakkuutta suurempi ansio. Lopun poliisiosio nikotusefekteineen on selvä todiste siitä miksei uusretrossa kopiota tätä osaa ajan soundeista. Enkel resa on kuin kaveri jota et kutsuisi ystäväksesi ikinä ja jolla on taipumus koheltaa innollaan kaikki asiat pieleen. Mutta silti tämä sympaattinen tapaus on pieninä annoksina kelpo seuraa jolle joskus jopa itse ehdottaa tapaamista. Mutta ystäviä emme ole, kavereita vain.    

Arvosana: 6,0/10

Robyn - Still Your Girl

Artisti: Robyn
Kappale: Still Your Girl (2002)
Albumi: Don't Stop the Music
Mieleenjäävin lause: "Yeah baby, I just wanna make it alright, make it alright."

On toki mukava ruotia erään tämän blogin vakiolukijoita olevan henkilön lempiartistia mutta tilastot tähän liittyen ovat epätavalliset. Omistan vain yhden ruotsalaisen Robynin albumeista ja tämänkertainen Still Your Girl on jo neljäs sattuman sormen valinta joka osuu tuolle albumille. Kolme ensimmäistä osuivat blogini alkutaipaleelle 2010-11 ja viiden vuoden tauko on varmasti ollut tarpeen. Joidenkin artistien ja bändien tavallista tiuhemmat ilmaantumiset ymmärrän koska heidän albumeitaan löytyy lukumääräisesti paljon levyhyllystäni. En poimi Don't Stop the Music albumia nykyään useinkaan kuunteluun vaan lähinnä valitsen sieltä ne pari tykeintä raitaa joidenka vuoksi olen ko. albumin aikoinaan hankkinutkin.

Ruotsalainen tuottajakaksikko Ghost (Ulf Lindström ja Johan Ekhé) vastasi Robynin kolmesta ensimmäisestä albumista. Still Your Girl biisin kirjoitusvastuussa olivat puolestaan tanskalaiset Remee sekä Cutfather & Joe ja kirjoituskrediitit sai myös artisti itse. Pohjoismainen yhteistyö sai aikaan varsin kelpo albumiraidan muttei mitään ikimuistoista klassikkoa. Tyylillisesti nyt ei kuljeta 90-luvun ruotsihittikaavan mukaan vaan vaikutteet on selvästi haettu rapakon takaa. Laulajan voisi helposti kuvitella vaihtavansa tuon ajan RnB artistiin ja homma toimisi niinkin. Mutta ei heitetä Robynia yli laidan sillä hän tekee itseltään kuulostavan tulkinnan syyllistymättä ylitulkintaan joka joskus vaivaa hänen amerikkalaisia sielunsiskojaan.

Still Your Girl paljastaa taustamusiikilliset korttinsa aikaisin ja loppumatka on vain samojen looppien variaatiota. Tällä kertaa en anna asian vuoksi tuomiota sillä näin huomio kiinnittyy lauluun ja sanoitukseen. Toki muutaman pienen bonuskoukun esittely loppupuolella olisi ollut mukava lisä. Ehkä tässä tapauksessa on koetettu mennä enemmän amerikkalaisen kuin ruotsalaisen sävellyskoulukunnan mukaan. Ruotsalaisten menestys pop-musiikissa pohjautuu moniin asioihin joista yksi on se tapa miten muualta tulevat musiikkivaikutteet puretaan alkutekijöihin ja niistä kasataan jotakin tuttua mutta silti taikapölyllä maustettua. Tällä kertaa taikapölyä on käytetty säästeliäästi.

Se tekijä mikä minulta vie suurimman ilon sinänsä näppärästä rakkaus-ystävyys sanoituksesta on juuri amerikkalaistyyliä mukaileva tuotanto. Minä haluan ruotsiartistini läpiruotsalaisina. Sanoitus ja Robynin tulkinta päästävät Still Your Girlin keskivertouden kynnykselle. Vaikka sanoitus sopisikin romanttiseen komediaan jossa naispuolinen ystävä lopultakin pääsee sydänsuruisen miehen sydämeen monien mutkien kautta se ei ole silti korni. Taustan vaihtelun puute, oman musiikkiperinnön hyödyntämättä jättäminen laulutulkintaa lukuunottamatta sekä muut keskinkertaistavat pikkutekijät huomioiden on ihme että lopputulos pääsee niukin naukin plussan puolelle. Se mikä tässä on hyvää on Robynin ja sanoituksen ansiota.

Arvosana: 5,5/10

Frida - Jag är beredd

Artisti: Frida
Kappale: Jag är beredd (1971)
Albumi: Frida 1967-1972
Mieleenjäävin lause: "Och alltid va' beredd, jag är beredd."

Kun aloitin basson soiton opettelun aika lailla kaksi vuotta sitten mietin että entä jos minusta tulee sellainen kuiva musiikko joka kuuntelee vain musiikkia jota muusikot tekevät toisilleen. Ainakin toistaiseksi pelko on ollut aiheeton sillä hitaasti kehittyvä soittotaitoni on tuonut muassaan vain lisää musiikkia josta pitää. Tosin aiemmin syy biiseistä pitämiseen oli harvemmin se että niitä on mukava soittaa. Pientä lisäarvoa saa myös nykyään siitä kun koettaa katsella millä tavalla basisti/kitaristi soittaa jonkun biisin mitä itse koettaa opetella. Soittamisen opettelu on ongelmiin ratkaisun keksimistä paljon enemmälti kuin olisin ikinä ennen osannut arvata. Toki harjoittelulla on tärkeä osa mutta sillä että keksii millä soittotekniikalla pääsee helpoimmalla on suurempi merkitys kuin luulisi.

Ruotsin kieli ei ole koskaan motivoinut minua koulussa ja se olikin ainoa asia mikä meinasi estää valmistumiseni ensin lukiosta ja sitten ammattikorkeasta. Pientä apua sain ruotsinkielisten kappaleiden kuuntelusta ja painoinkin ainekirjoitusten alla mieleeni lauseita biiseistä jotka voisivat olla hyödyllisiä. Abbafanina yksi ruotsinkielisen musiikin lähteistä oli tietenkin yhtyeen jäsenten ruotsinkielinen soolotuotanto. Nelikon tiet ristesivät jo yllättävän varhain ja tämä päti Fridan samannimiseen sooloalbumiin joka julkaistiin 1971. Tuottajan pallilla istui jo tuleva aviomies Benny Andersson ja tämänkertaisen sattuman saneleman kappaleen (Jag är beredd) käännötekstin on kirjoittanut Abban managerina toiminut Stikkan Anderson. On tunnustettava etten muistanut mitä beredd (valmis) tarkoitti suomeksi mutta internetaikana käännökset eivät onneksi ole kaukana.

Kuulin Fridan version ennen The Peppermint Rainbow yhtyeen And I'll Be There -kappaletta joten joskus käännösversiot ovatkin tie alkuperäisversioon eikä päinvastoin. Alkuperäisversio on positiivisempi ja Fridan versio haikeampi ja jotenkin pohjoismaisempi kuinka ollakaan. Kotimaisen käännösversion levytti Ernos nimellä Tässä olen vain. Löytyykö Jag är bereddistä Abbamaisuutta? Eipä oikeastaan sillä Frida löysi rokimman ja menevämmän esiintymistyylinsä vasta Abban myötä samalla kun hän jätti jatsahtavamman tulkintatapansa pois. Kappaleessa ei ole myöskään sellaista hienoa kerroksellisuutta ja äärimmäisen hiottua tuotantoa että sitä voisi verrata Abbaan. Jag är beredd on vain pätevä käännösbiisi jossa ei ole sentään menty siitä mistä aita on matalin ja yritetty tehdä mahdollisimman hiilikopiota alkuperäisestä.

Frida on monipuolinen tulkitsija ja hänen mezzosopraanonsa kuultaa hyvin myös tämänkaltaisessa tunnelmoinnissa. Uskon häntä pienestä kielimuurista huolimatta kun hän vannoo antavansa tukensa tuli vastaan vaikka mitä. Hän laulaa olevansa valmis kahden ihmisen yhteiseen matkaan parina ja puolisoina ja kappale voisikin sopia hyvin vaikka häämusiikiksi. Tunnelma ja tulkinta ovatkin Jag är bereddin vahvuudet mutta usein kaipaamaani vahva kertosäe ei. Kyseessä onkin oikeanlaisen mielentilan vaativa biisi ja näin lauantai-iltana se soi mieleni kanssa samalla taajuudella. Varsinainen Fridan ruotsinkielisen soolotuotannon helmi tämä ei ole mutta mukava tunnelmapala kuitenkin.    

Arvosana: 6,0/10

George Michael - I Want Your Sex (Part II)

Artisti: George Michael
Kappale: I Want Your Sex (Part II) (1987)
Albumi: Ladies and Gentlemen
Mieleenjäävin lause: "I'm not your brother, I'm not your father."

Kaikki mihin englannin lahja musiikkimaailmalle eli George Michael on koskenut ei mielestäni ole muuttunut kullaksi. Toisaalta on myönnettävä että silloin kun tämä artisti osuu maaliin niin täysosuma ei jää kauaksi. Hänellä on karismaa ja persoonallinen esiintymis- ja laulutyyli. George Michael omaa myös tähteyttä korostavan persoonan joka välillä haluaa olla hyvinkin esillä ja mielenkiintoista kyllä välillä olla pois näkyvistä. Osittain näkymättömyys on kylläkin johtunut riidoista levy-yhtiön kanssa mutta jätetään se tarina toiselle kertaa kun käsittelyyn pääsee joku sen aikakauden tuotoksista.

Music Television lienee jälleen kerran ollut se väline joka hitaasti mutta varmaasti sai minut pitämään George Michaelista. Persoonalliset ja mieleenjäävät musiikkivideot sekä hieno tulkinta Somebody to Lovesta Freddie Mercuryn muistokonsertista tekivät hänestä pienen harvinaisuuden eli miessooloartistin josta pidän. Musiikkimaussani on muutenkin painotus naisartien ja -bändien puolelle mutta varsinkin miessooloartistit joutuvat läpäisemään tiukan seulan päätäkseen levyhyllyyni.

Lopullinen ostopäätökseen vaikuttava tekijä oli jo edesmenneessä Hifi -lehdessä ollut levyarvostelu joka antoi pop-musiikille epätyypillisesti George Michaelin Ladies and Gentlemen kokoelmalle täydet pisteet sekä musiikista että levyn äänenlaadusta. Orastava hifisti halusi tietenkin levyn joka olisi myös laadukas äänite ja lisäksi hyvää musiikkia. En tänäkään päivänä haluaisi ostaa levyä jonka äänenlaatua kehutaan taivaisiin mutta joka ei musiikkina kiinnosta minua.

George Michael on urallaan saanut sekä nostetta että kärsinyt takapakkeja erilaisten kohujen myötä. Supermenestyneen Faith albumin ensisingle I Want Your Sex aiheutti kohua sekä sanoituksen teemojen että rohkean musiikkivideon vuoksi. Jälleen kerran lähes 30 vuotta myöhemmin kohua ei ole aivan niin helppo ymmärtää mutta niinhän se on että aina kun raja-aitoja kaadetaan niin huomiota aiheuttavien asioiden keskiarvokin kohoaa. 50-luvusta ja Elviksen lantionheilutuskohusta on päästy pitkälle ja liekö loppua näkyvissä niin kauan kun huomiolla saa mainetta. (Ja mammonaa.)

I Want Your Sex oli Faith albumilla kaksiosainen ja yhdeksänminuuttinen kokonaisuus ja lisäksi kolmososa julkaistiin singlen b-puolena myöhemmin. Tämä arvostelu kattaa vain kakkososan jota albumilla kutsuttiin lisänimellä "Rhythm Two: Brass in Love". Vaskisoittimien osuus käy kyllä hyvin ilmi jokaiselle kuulijalle sillä ovathan torvet keskeisin elementti kappaleessa George Michaelin äänen lisäksi. Soundillisesti kokonaisuus kuulostaa hyvinkin kasarisynteettiseltä juuri noita edellämainittuja torvia myöten. Uskon että I Want Your Sex jakaa varmasti mielipiteet sillä ymmärrän että se voi tietynlaisille ihmisille kuulostaa suunnattoman ärsyttävältä. En myöskään ole itsekään varma onko se kestänyt aikaa aivan täydellisesti.  

Pienestä oman aikansa lapsi leimasta huolimatta I Want Your Sex jää minulle kokonaisuutena vahvasti positiiviselle puolelle. Kyllähän tämä keinuttaa sisäistä virtuaalilantiotani joka on paljon todellista lantiotani notkeampi. Eikä kyseessä ole mikään limainen machobullshitballadi vaan sielukas ja menevä kappale. Ehkei George Michael peittele sitä mitä hän haluaa mutta samalla mukana on myös se tarvittava määrä herkkyyttä sillä pelkällä kiimaisuudella ei  (vähäisen) kokemukseni mukaan saa vastakkaisen sukupuolen kiinnostusta. Bonusta täytyy antaa oikein hyvästä dynamiikasta ja jopa sanoituksellista draaman kaaresta jossa alun machomies hiljalleen taipuu anelevampaan ja lempeämpään suuntaan. I Want Your Sex (Part II) ei ole helppo biisi loppusummata lyhyesti ja niinpä en edes yritä vaan totean että enemmän tässä on tehty oikein kuin väärin juuri edellämainitustakin syystä.    

Arvosana: 6,5/10

The Prodigy - Voodoo People

Artisti: The Prodigy
Kappale: Voodoo People (1994)
Albumi: Music for the Jilted Generation
Mieleenjäävin lause: "Voodoo people, magic people."

Muistan joskus 90-luvun puolivälissä sanoneeni että raskainta musiikkia mistä pidän on The Prodigy. Se ei ehkä pidä paikkansa 2016 mutta ei musiikkimakuni ole silti paljoa raskautunut 20 vuodessa. 1993 istetut musiikkimakuni juuret ovat vain laajenentuneet ja etsivät yhä uusia äärilaitoja joista löytyy mieltäni ravitsevaa musiikkia. Siinä mielessä olen kuitenkin huono muuttamaan makuani että mielipiteeni ei ajan myötä juurikaan muutu. En ala inhoamaan musiikkia josta olen pitänyt mutta voin joskus alkaa tykkäämään biiseistä jotka eivät alunperin iskeneet.

Prodigyn Voodoo People oli niitä kappaleita jotka nauhoitin radiosta kasetille ja melkein vieläkin muistan sitä kuunnellessani kohdan jossa juontaja alkoi lopussa puhumaan päälle. Ollessani itse radiotoimittajana lyhyen aikaa pyrin välttämään tekemästä samaa mutta jouduin joskus keskeyttämään biisin esimerkiksi pykivän cd:n vuoksi. Tapasin pitää varabiisiä esimerkiksi minidiscillä tai c-kasetilla näitä tapauksia varten jotta saisin sujuvasti korvattua biisin toisella. Mukavaa että nykyään lähes kaikki musiikki soi radiossa digitaalisesti kovalevyiltä sillä edellämainittujen ongelmien nostalgisointi on vääränlaista menneiden haikailua.

Voodoo People oli kova biisi ilmestyessään ja se on minulle sitä yhä. Moni suomalainen lienee ollut ainakin ilmestymisaikaan samaa mieltä sillä yllettiinhän tällä meillä ihan singlelistan ykköseksi asti. Aivojen tanssihermostot aktivoivat breakbeatit meinaavat irrottaa minut tuolistani tätäkin kirjoittaessani. Tällaisissa tapauksissa on aivan sama mitä kappaleessa lauletaan tai oikeastaan on puhesample jota toistetaan. Kaikki on tehty tanssittavuus edellä ja kyllähän tätä kelpaa tanssilattialla vedellä. Kun samplet tulivat puheeksi niin pääriffi on samplattu Nirvanan Very Apesta. Ei hassumpi biisi sekään.

Muistan ajatelleeni Music for the Jilted Generationia ja Fat of the Landia kuunnellessani että biisit ovat hyviä mutta liian pitkiä. Parempien biisien kohdalla en ole enää samaa mieltä. Voodoo People kantaa kyllä yli kuusiminuuttisen albumimittansa. Ainahan Prodigyn biiseissä on toistoa mutta kun se toisto on hyvää ja toimii. Onhan Voodoo People myös tavallista monipuolisempi Prodigymittapuulla. Pidän puhallinsampleosiosta ja narskuvista leadeista. Prodigyllä on täyskäsi klassikoita ja Voodoo People on yksi niistä. Eikä se ole voodoota tai hoodoota.  

Arvosana: 8,0/10

En Vogue - Love Don't Love You

Artisti: En Vogue
Kappale: Love Don't Love You (1992)
Albumi: Best of En Vogue
Mieleenjäävin lause: "On kivaa olla tyttö ja laukkua heiluttaa."

Amerikkalainen R&B nelikko En Vogue jäi minulle vahvimmin mieleen MTV:n paljon pyörittämästä Free Your Mindista. Toki muutkin heidän hittinsä saivat soittoa Atlantin tälläkin puolella ja olihan tyylitajuiselle ja ajan hermolla olevalle rytmimusiikille tilausta myös 90-luvulla. Vahvat harmoniat ovat aina olleet mieleeni ja niistäkään En Voguen musiikissa ei ollut puutetta. Niinpä yhtye on kuin tehty sivuosumahankinnaksi levyhyllyyn jos vain kaikki haluamani biisit sisältävä kokoelma löytyy sopuhintaan. Onneksi näin kävi sillä niitä artisteja joidenka levyt ovat pakkohankintoja ei ole kovin monta. Muiden kanssa jaksaa odottaa sopuhinnan löytymistä.

Vuoden 1992 Funky Divas albumilta lohkottiin viisi Top40 singleä yhtyeen kotimaassa sillä jopa viides lohkaisu Love Don't Love You täytti ehdon. Vaikkei edellämainittu kappale ollutkaan Free Your Mindin kaltainen hittileka se on kuitenkin kelpoa ysäri R&B:ia. Mielestäni Love Don't Love You on varsin hyvä litmustesti siihen onko En Voguen musiikki sinun makuusi vai ei. Yhtyeen tarttuvimman kappaleen esittely edustamassa keskimääräistä tyyliä ei ole minusta hyvä ratkaisu vaan se pitää tehdä perusvarmalla biisillä. Juuri tätä tämänkertainen kappaleemme edustaakin.

Kertosäe on kelvollinen muttei erityisen mieleenjäävä. Tuotannollisesti kappaleen ajoittaa varsin helposti 90-luvun alkuun mutta se on omiin korviini vanhentunut arvokkaasti. Ei tule myötähäpeän tunnetta ja ajatusta siitä kuinka tällaisesta on joskus voinut kukaan pitää.

Love Don't Love Youn sanoitus on se perinteinen tarina hiljalleen erilleen kasvavista ihmisistä. Alkusuhteen lämpö ja läheisyys on jäähtynyt ja on aika päättää onko enää eväitä jatkaa eli ei. Toivoa on jos molemmat osapuolet ovat vielä valmiita tekemään töitä suhteen eteen. Liika toisto on kappaleen helmasynti ja uskon että sillä on tavoiteltu hypnoottista tunnelmaa mikä osittain toimiikin.

Olen rikkinäinen levy ja totean taas että biisi on eväisiinsä nähden minuutin liian pitkä. Tarinan saisi kerrottua kolmessakin minuutissa. Siinä missä vokaalipuoli toimii hyvin jää taustaraita liian harmaaksi ja vähän mielenkiintoa herättäväksi. Tasainen poljento olisi kannattanut katkaista jossakin kohti ja tehdä vaihtelua tuova väliosa mitä puheosalla yritetään muttei onnistuta.

Love Don't Love You ei ole aivan parasta En Vogueta mutta sopii satunnaiseen ysäri rytmimusiikin nälkään. Harvoin tosin pyhä keskinkertaisuus on edes näin svengaavaa.

Arvosana: 5,0/10

Martti Servo & Napander - On kivaa olla tyttö

Artisti: Martti Servo & Napander

Kappale: On kivaa olla tyttö (2007)

Albumi: 30 Maistuvinta napanderia

Mieleenjäävin lause: "On kivaa olla tyttö ja laukkua heiluttaa."

Martti Servo & Napander on varmasti yhtye valikoituun makuun. Toisaalta Napander nauttii suosiota myös (hevi)piireissä joidenka ei odottaisi pitävän iskelmäparodioita puolitosissaan tekevästä joukkiosta. Napanderin kappaleiden yltiöpositiivisuus tulee ymmärretyksi oikein mikä on ihme sillä iskelmähistoriastamme löytyy monta tosissaan otettua parodiabiisiä. Kun televisiosta näkyi Martti Servo & Yösydän ohjelma se oli minulle viikon lopetusrituaali. Sellofaanipötköjen säestyksellä lauletut Napanderhitit olivat sellaista televisiota millaista en ole sen koommin kokenut. 

Joskus minusta tuntuu että tämän blogin satunnaisuutta voi tiettyjen biisivalintojen tullessa kyseenalaistaa. Sillä tällä viikolla jos olisin saanut valita arvosteltavan biisin niin se olisi voinut olla juuri naisena olemista ylistävä humppa On kivaa olla tyttö. Tulenhan ensi viikolla töissä pukeutumaan naiseksi päivänä jonka teema on puketua vastakkaiseksi sukupuoleksi. Voitte kuvitella ilmeeni kun nextin painamisen jälkeen juuri tämä biisi alkoi soimaan. Random play ymmärtää selvästi ironian päälle.

Sävellyksellisesti, soitannollisesti ja sovituksellisesti On kivaa olla tyttö voisi olla minkä tahansa humppayhtyeen tuotos. Mutta kun sen laulaa Martti Servo Napander yhtyeen kera niin lopputulos on jotakin muuta. Ei tässä aivan Ufo tarjosi kaakaon biisin metatasoille päästä muttei kauaskaan jäädä. Hyvätahtoinen naiseuden ylistys vai tarina miehestä joka lopultakin on päässyt naiseksi, jokainen saa tulkita sanoman itse. Kun Martti Servo laulaa omalla nikottavalla tyylillään kuinka kivaa on olla tyttö eikä se tunnu yhtään väärältä on päästy siihen pisteeseen että yhtye voi tehdä mitä tahansa eikä se enää heilauta bändin faneja. Hyvin tehty Napanderin pojat, hyvin tehty.   

En väitä olevani humpan ystävä mutta tässäkin kohtaa Martti Servo yhtyeineen selviää puhtain paperein. Kun kappaleessa selvästi tehdään hellän rakastavaa parodiaa humpasta ja kaikki koukut kuulostavat tutuilta iskelmän menneisyydestä ei tekosyynä voi pitää humppavihaa. Tuskin kukaan Eläkeläistenkään fani kuuntelee muuta humppamusiikkia. Kaiken positiivisuuden turruttamana täytyy kuitenkin sanoa että yhtye on tehnyt parempiakin iskelmäpastisseja. Jos näillä eväillä mentäisiin neljä minuuttia tylsyys pääsisi iskemään mutta lempisanontani mukaan hyvä biisi tietää mittansa ja vähän yli kaksi minuuttia on juuri sopiva mitta tässä tapauksessa. On kivaa olla tyttö ei ole makkaraperunat munalla vaan pienet ranskalaiset jotka nautitaan kun hiukoo vain vähäsen ja rahat ovat tiukilla.     

Arvosana: 5,5/10

Bee Gees - Miracles Happen

Artisti: Bee Gees
Kappale: Miracles Happen (1997)
Albumi: Still Waters
Mieleenjäävin lause: "Miracles happen."

Top10 hittejä neljällä vuosikymmenellä on saavutus johon harva yhtye on pystynyt. Yhdenkin hitin saaminen on saavutus johon suurin osa ei pysty mutta jos kykenee löytämään hitinmentävän aukon vuosikymmenestä toiseen niin se on osoitus suuruudesta. Vaikkei Bee Gees ikinä yltänytkään 60- ja 70-lukujen kaltaiseen suuruuteen 80- ja 90-luvuilla niin yhtyeen fanina pystyy kyllä löytämään helmiä myöhemmästäkin tuotannosta. Vuoden 1997 Still Waters oli tasalaatuinen kokonaisuus hyvin tuotettua aikuispoppia vaikkei mitään täysosumabiisejä sisältänytkään. Albumi möi mukavat neljä miljoonaa kappaletta ja siltä lohkaistu Alone oli 90-luvun suurimpia Bee Gees hittejä.

Miracles Happen tehtiin alunperin vuoden 1994 Joulu Manhattanilla (Miracle on 34th street) elokuvaa varten mutta kun elokuvassa päätettiin käyttää vain klassisia joululauluja kappale päätyi Still Waters albumin rivibiisiksi. Hyvä että kappale päätettiin kuitenkin julkaista sillä se on kelpo ysärityylinen Bee Gees balladi joka olisi voinut olla jonkinmoinen hittikin pienellä lisätyöstämisellä. Kappale alkaa hieman Queenin Show Must Go On tyylisillä kosketinsoundeilla mutta tämä mielikuva ei onneksi kestä pitkään. Lapsikuoron käyttö on aina pieni riski mutta sen osuus on tässä tapauksessa niin lyhyt ettei se pääse vaikuttamaan suuntaan tai toiseen. Toistuva kuuntelu saa minut miettimään onko kappale ylituotettu vai ovatko kaikki sen ysärislovarikoukut vain liian tuttuja muistakin yhteyksistä.

Pidän siitä miten Miracles Happen puhkeaa hiljalleen eloon mutta se palkinto eli kunnon nostattava kertosäe ei tarjoa jättipottia maksaen kuitenkin pienen koron vaivanpalkaksi kuuntelusta. Kun kliimaksi saavutetaan aivan lopussa niin homma viedäänkin finaaliin heti. Minulla ei ole mitään pientä mehustelua vastaan kunhan asioista ei tehdä liian turpeita. Vesi on märkää eli Gibbin veljesten harmoniat ovat virheettömiä vaikka ehkä omaan makuuni piirun verran liian taustalle miksattuja. Bee Gees toimii jopa 90-luvun tuotantomuottiin sovitettuna vaikka Miracles Happen kaipaisi kaiken krominkiiltonsa heijastuksiin analogisempaa lämpöä. Jos tämän olisi tehnyt joku muu kuin Bee Gees arvosana voisi olla korkeampikin mutta Bee Geesin katalogi on niin tasokas ettei sitä voi olla ottamatta huomioon.        

Arvosana: 6,0/10

Bill Conti - Gonna Fly Now (Theme from Rocky)

Artisti: Bill Conti
Kappale: Gonna Fly Now (1977)
Albumi: Absolute Cinema
Mieleenjäävin lause: "Trying hard now."

Haluatko treenata kovaa? Juosta portaita? Luoda täydellisen harjoittelumontaasin pelkän musiikin avulla? Vastaus löytyy tämänkertaisesta random playn valinnasta. Jos olet ihminen joka ei tunne Bill Contin alunperin Rockyn soundtrackille säveltämää elokuvamusiikkiklassikkoa niin ei syytä häpeään mutta haluaisin silti tietää miten olet onnistunut tämän kuulemisen välttämään. Gonna Fly Nowta on käytetty urheilujoukkueiden tunnusmusiikkina, treenimusiikkina ja kaikin muinkin mahdollisin tavoin ja nykyään sen käyttö on tietenkin oma meeminsä yhdessä Rockyn klassisen porrastreenikohtauksen kanssa. Tällaisista kappaleista kirjoittaessa tuntuu että niistä on jo kaikki mahdollinen sanottu mutta täytyy silti yrittää sillä onhan Gonna Fly Nowkin musiikkia johon ei kyllästy.

Kevyesti discohtava Gonna Fly Now tarttuu kuulijaan kiinni jo eeppisestä alkuintrostaan lähtien. Torvisektioaloituksen jälkeen tietää mitä on tulossa samalla tavoin kuin aina kuullessaan vaikkapa Imperial Marchin alkusäkeet. Yksinkertainen sanoitus on vain yksi instrumentti muiden joukossa ja tarinaa ei tarvitse kertoa pitkin säkeistöin. Nykyajan helmasynti olisi tehdä tämänkaltaisesta mahtipontisesta teoksesta liian paisutettu yli viisiminuuttinen, ylisiloiteltu ja persoonaton mammutti kun Euroviisutkin tietävät että kolme minuuttia riittää. Tymäkkä intro, rullaava pääosa, rauhallisempi fiilistelyväliosa, kokonaisuuteen istuva kitarasoolo ja nostatus ennen loppua. Ei tähän voisi lisätä mitään joka voisi parantaa kokonaisuutta.

Musiikin tärkein tehtävä on luoda tunteita tai vaikuttaa niihin. Kukapa ei ainakaan mielessään lähde juoksemaan kuulleessaan Gonna Fly Nown? Haasteet tuntuvat mahdollisemmilta suorittaa ainakin sen vajaan kolmen minuutin ajan kun sinulle vakuutetaan että kova työ luo onnistumisen pohjan. Kaikki myöhemmät versiot kadottavat jotakin alkuperäisversion mukavan orgaanisesta toteutuksesta. Toisaalta sävellys itsessään on niin vahva että tuntisin pientä halua lähteä juoksemaan vaikka kuulisin kappaleen puolihumalaisen humppabändin versiona Kärsämäen Katajan lavalla. (Minulla ei sinänsä ole mitään puolihumalaisia humppabändejä tai Kärsämäen Katajaa vastaan vaikka päihtyneenä esiintyminen onkin epäammattimaista.)

Kaikesta pitää jotakin huonoakin yrittää sanoa joten Gonna Fly Now on hivenen assosiaatioiden vanki. On hyvin vaikea tulkita ja nähdä kappaleta muuten kuin alkuperäisessä yhteydessään. Kuten aina näin suositun kappaleen kanssa niin onhan sille altistuminen ollut runsasta mutta samaan hengenvetoon on sanottava että klassikot kestävät aikaa ja kulutusta. Mutta nyt kun olen kuunnellut kappaleen läpi yli kymmenen kertaa tämän arvostelun kirjoituksen aikana oloni on kuin yliladatulla akulla ja on pakko vetää juoksuverkkarit jalkaan ja lähteä juoksemaan lähimpiä portaita kohti. Going hard now! Getting strong now!

Arvosana: 8,0/10

Bee Gees - Tragedy

Artisti: Bee Gees
Kappale: Tragedy (1979)
Albumi: Spirits Having Flown
Mieleenjäävin lause: "I really should be holding you, holding you, loving you, loving you."

Bee Geesin discokauden menestysputken loppupäätä edustanut Tragedy syntyi samoissa kirjoitussessioissa joissa tehtiin myös Too Much Heaven ja Andy veljelle annettu Shadow Dancing. Kolme ykköshittiä yhdessä päivässä siinäpä osoitus siitä miten terävä Gibbin veljesten hittikynä oli vielä tässä kohden. Toki on väärin sanoa että heidän hittikynänsä olisi täysin tylsistynyt tämänkään jälkeen mutta Bee Gees oli disco sucks -liikkeen vihollinen numero yksi eikä discobuumin kaaduttua heidän musiikkiaan haluttu soittaa. Gibbin veljesten muille artisteille tekemät kappaleet löysivät tiensä listoille yhä 80-luvullakin ja toki he itsekin saivat vielä listamenestyksiä mutteivat enää 60- ja 70-luvun mittakaavassa.  

90-luvulla poikabändit menestyivät Bee Gees covereilla mutta listäykköseksi Tragedyllä ylsi myös kotimaassaan englantilainen Steps vuonna 1998. Mutta tämä coveri olkoon toisen kerran aihe sillä nyt käsitellään alkuperäisversiota. Spirits Having Flown albumi osoitti että Bee Gees halusi viedä soundiaan eteenpäin suurmenestyksen tuoneen Saturday Night Fever soundtrackin hittien jälkeen. Kysymys on oliko yritystä ja kunnianhimoa välillä liikaakin mutta ainakin Tragedystä on vaikea sanoa mitään pahaa. Barryn tunnistettava falsetti on pääosassa ja hän saa tuttua taustatukea veljiltään. Kun lauluharmonioista on kyse niin Bee Gees ei pettänyt ikinä. Veljekset olivat toisiaan täydentävä kolminaisuus ja soolotuotantoja kuunnellessa tuntuu aina että jotakin jää puuttumaan.

Tragedyn kliimaksi on räjähdysefekti joka on tehty laittamalla kädet kuppiin mikrofonin ympärille ja tekemällä suulla räjähdysääni. Tätä on toistettu monta kertaa ja miksattu sitten yhteen yhdeksi isoksi räjähdysääneksi.

Kun lauletaan tragediasta niin siltä pitää myös kuulostaa. Eikä voi sanoa että laulutulkinta tai sovitus ei tätä mielikuvaa täydentäisi silläkin uhalla että Tragedy taiteilee sillä hienoisella veitsenterällä että millikin överimpään suuntaan olisi tehnyt siitä kornin. Ehkäpä Tragedy onkin discokauden Bee Gees biisien huipentuma tässä suhteessa. Ei ehkä se paras biisinä mutta se jossa ilmapallo on puhallettu niin täyteen että se on yhtä henkosta vaille puhki. Tämä tekee muuten harmittomasta biisistä ehkä jopa hivenen vaarallisen.

Tämän jälkeen luonnollisesti on vaikeaa enää mennä samaa tietä eteenpäin ja näin myös kävikin. Mutta tämä ei estä nauttimasta Tragedysta yhtenä Bee Geesin parhaimmistoon kuuluvista kappaleista. Siinä ei ole 60-luvun kappaleiden herkkyyttä ja haurautta eikä Saturday Night Fever hittien tanssittavuutta mutta se on kuitenkin sokerisin kaikista päätymättä hattaraksi.

Arvosana: 7,5/10

Per Gessle - Kix

Artisti: Per Gessle
Kappale: Kix (1997)
Albumi: The World According to Gessle
Mieleenjäävin lause: "Just a notion, that's all."

Roxetten jäätyä muutaman vuoden tauolle 1996 sekä Per Gessle että Marie Fredriksson julkaisivat sooloalbumit. Gesslen The World According to Gessle albumi ei saanut menestystä Ruotsin ulkopuolella jossa se sentään myi kultaa ja siitä lohkaistiin yksi ykkösingle (Do You Wanna Be My Baby). Minulle kyseinen albumi on paikkansa levyhyllyssäni ansainnut vaikka siltä ei löydykään mitään erityistä suosikkia. Tasalaatuinen albumi Gesslepoppia kelpaa kyllä minulle.

Muista nähneeni edellämainitun albumin kakkossingle Kix:n Jonas Åkerlundin ohjaaman musiikkivideon aikoinaan soitossa MTV:llä mutta en ennen uusintakatselua muista kuin että siinä oli paljon kohellusta ja edestakaisin heiluva Gessle. Minulla oli tuohon aikaan tapana antaa ystävilleni tunnuskappaleita jotka toivat minulle heidät mieleen. Juuri Kix muistutti minua tytöstä jolla oli kova haluu elää ja nähdä maailmaa ja päästä mahdollisimman pian pois pieneltä paikkakunnalta jossa asuimme silloin. Hän halusi myös tehdä asioista joista sai "kiksejä" jotka olivat joskus harmittomia ja joskus johtivat ongelmiin. Tyttö pääsi maailmalle lukion jälkeen ja rauhoittui myöhemmin hiukan tultuaan vanhemmaksi. Niinhän siinä usein pakkaa käymään.

Gesslen englanninkielisesta soolotuotannosta juuri Kix ja ehkäpä myös Stupid ovat eniten niitä joidenka voisi pienellä säädöllä kuvitella olevan Roxettea. Tai ehkä se pieni säätö olisi Marie. Kix on albuminsa parhaimmistoa ja kuulostaa charmantisti omansa aikansa ysärituotteelta. Tämä johtunee juuri ajalle tyypillistä konesoundeista. Vaikka kitarat eivät nousekaan pintaan niitä ei ole onneksi jätetty pois ja jopa huuliharppu on mukava lisämauste. Kappale laukkaa tasaisesti alusta loppuun ja vaikka bensavalo ei vilkukaan niin vielä enemmän vaihtelua olisi ollut hyvästä. Pieniä sivukoukkuja on kyllä ripoteltu tasaisesti ja hyvä niin.

Sormen pitäminen ajan hittipulssilla on hankalaa ja se on pieni taakka tässä tapauksessa. Selvästi sovituksessa on koetettu olla freesejä ja ajan hermoilla eikä siinä ole onnistuttu hassummin. Mutta siinä vaiheessa kun lähdetään seuraamaan trendejä eikä olemaan enää niitä luomassa taso yleensä laskee pykälän tai kaksi. Vaikka vertaaminen onkin epäreilua niin Kixissä ei ole sitä tarttuvuutta kuin Roxetten kultakauden menobiiseissä. Mutta jos tämän vertailun jättää taka-alalle ja sattuu vielä olemaan ysärinostalgikko niin Kixistä voi pitää sellaisena kuin se on.

 Arvosana: 6,0/10

Arrival - Just a Notion

Artisti: Arrival
Kappale: Just a Notion (1999)
Albumi: First Flight
Mieleenjäävin lause: "Just a notion, that's all."

Mietin kovasti aloittaisinko kesätauon jälkeisen arvosteluni pohtimalla Abban julkaisemattomia biisejä vai coverbändejä yleisesti. Koska pääni aloitti kirjoittamaan coverbändeistä niin jätän herkullisen julkaisemattomat kappaleet aiheen myöhemmäksi vaikka tämänkertaisen biisivalinnan kanssa sitäkään ei voi täysin sivuuttaa.

Minulla ei ole mitään tribuutti/coverbändejä vastaan. Niin kauan kun ei oleteta että päästäisiin alkuperäisen tasolle ja nämä yhtyeet mitataan omassa sarjassaan ei ongelmia tule. Ehkä coverbändien hyväksyttävyys on kasvanut Youtubeaikakaudella kun artistien läpimurtokin voi alkaa paljon huomiota saavalla tulkinnalla vanhasta klassikosta. Hyvällä coverbändillä pitää olla intoa ja erinomainen alkuperäismateriaalin tuntemus. Soittolistalta pitää löytyä muutakin kuin kymmenen suurinta hittiä ja tulkintojen pitää kuulostaa yhtä aikaa tutuilta mutta omanlaisiltaan. Jos kaikki maneerit, asut ja laulutapa koetetaan matkia täsmälleen ja kaikki näyttää ulkoaharjoitellun robottimaiselta se ei ole viihdyttävää.

Tuntemistani Abba-tribuuttibändeistä ruotsalainen Arrival on mielestäni parhain. Heidän showssaan on tarpeeksi autenttisuutta ilman sataprosenttisen matkimisen jäykistävää vaikutusta. Arrivalin kiertueilla on myös mukana alkuperäisiä Abban kanssa soittaneita muusikoita. Ja kun katsoo Arrivalin vuonna 1999 julkaistua First Flight albumia biisilistan osalta voi vain todeta ettei kyseessä ole Abban Goldin versiointi vaan fanin silmin mielenkiintoisempi coverbiisilevy. Mikä itseäni kiinnosti eniten oli versio Just a Notion kappaleesta jonka kokonaista Abban levyttämää versioita ei ole koskaan julkaistu vaikka huhuja siitä onkin pariin kertaan ollut liikenteessä.

Abban versiota Just a Notionista on julkaistu lyhyt pätkä sikermässä Abba Undeleted joka ensimmäisenä julkaistiin Thank You For The Music boksilla. Noista julkaisemattomista kappaleista Just Like Thatin lisäksi mielikuvitustani kiehtoi ajatus kokonaisesta Just a Notionista. Abba levytti Just a Notionista demoversion 1978 ja sen oli tarkoitus päätyä Voulez-Vous albumille mutta loppujen lopuksi muut kappaleet syrjäyttivät sen. Parhaissa luomisvoimissaan olevilla yhtyeillä on yleensä varaa heittää hyviäkin biisejä yli laidan ja Just a Notion on todiste tästä.

Arrival ei ole lähtenyt keksimään pyörää uudestaan omassa Just a Notion versioinnissaan ja hyvä niin. Abban basisti Rutger Gunnarsson toimi kappaleen tuottajana ja sovittajana. Jotakin pientä tuotannollista taikaa jää puuttumaan mutta Abba oli mestari hiomaan biisit parhaimmilleen studiossa joten vertailu olisi lähes epäreilua. Agnethan ja Fridan täsmäharmonioiden kanssa eivät Arrivalin laulajattaret myöskään kykene kilpailemaan vaikka heidän pyöreähkö ruotsiaksenttinsa onkin toimiva tässä yhteydessä. Varsinkin just sanan ääntäminen on suorastaan sympaatisen kuuloista.

Kun alkuperäinen sävellys on hyvä ja selvästi yhtyeella on ollut intoa tehdä niin hyvä versiointi kuin he vain osaavat niin voin vain nyökytellä päätäni tyytyväisenä. Niin kauan kuin Abban versioita tästä ei julkaista niin tämä on paras muoto nauttia tästä helmestä. Faniuden yksi merkki on se että kaivaa esiin kaikki soolot, yhteistyöbiisit, demot, julkaisematta jääneet kappaleet ja jopa coverit enkä Abba-faniuttani ole koskaan kieltänytkään. Jos et ole Abba-fani niin et varmaankaan saa Just a Notionista aivan samanlaisia tuntemuksia kuin minä mutta anna kappaleelle mahdollisuus sellaisena kuin se on. Vähän alle neljä minuuttia elämästään voi käyttää paljon huonomminkin.
 
Arvosana: 7,0/10

Anggun - A Rose in the Wind

Artisti: Anggun
Kappale: A Rose in the Wind (1997)
Albumi: Snow on the Sahara
Mieleenjäävin lause: "What to do with this love that I'm in?"

Mietin vuoden alussa että vuosi 2016 voisi olla se vuosi kun siirryn vaiheittain ostamaan musiikkia digitaalisesti mutta ainakin toistaiseksi on käynyt aivan toisin. Puhalsin pölyt vinyylikokoelmani päältä ja hankin uuden soittimen. CD-levyjäkin on kertynyt sillä niitä löytää helposti halvalla kirpputoreilta ja uusiakin saa huokeahkosti kunhan malttaa hieman odottaa.

Aineetonta on jotenkin niin hankala mieltää keräilevänsä. Youtubet ja Spotifyt sopivat hyvin uuden kuunneltavan etsimiseen mutta yhä sitä vain saa sen tunteen kun saa uuden fyysisen tallenteen käsiinsä. Jossakin vaiheessa tietysti kehitys tekee tehtävänsä ja täytyy alkaa paikkaamaan aukkoja joita ei fyysisenä saa muilla tavoin mutta ehkä sen aika ei ole minulle vielä tänä vuonna.

Indonesialaisen Anggunin albumi on juuri näitä tänä vuonna eurolla tai parilla kirpputorilta ostettuja levyjä. Ostokynnys laskee kummasti kun taloudellinen panostus on mitätön. Ajattelin että on Snow on the Sahara albumilla ainakin nimikappale ja ihan mukiinmenevä Life on Mars versiointi. Kakkossinglenä ison Snow on the Sahara hitin jälkeen julkaistua A Rose in the Windiä en sijaan muistanut kuulleeni. Jos olisinkin sattunut sen kuulemaan niin se ei ole samalla tavalla mieleenjäävä kuin Anggunin edellämainittu tunnetuin hittibiisi.

90-luvulla oli paljon menekkiä maailmanmusiikkimausteiselle new agelle ja sen vastaaville sivugenreille. Näin länsimaalaisen silmistä eksoottinen Anggun onkin onnistunut urallaan ollen eniten Aasian ulkopuolella levyjä myynyt aasialaisartisti. Hän saavutti ensin suosiota kotimaassaan Indonesiassa ja lähti 90-luvun puolivälissä kokeilemaan onneaan Ranskaan josta parin vuoden yrittämisen jälkeen löytyi sopiva yhteistyökumppani Erick Benzin (tehnyt yhteistyötä mm. Celine Dionin kanssa) muodossa.

A Rose in the Windin intron perusteella voisi odottaa eksoottisempaakin mutta ikävä kyllä kappale lähteekin kulkemaan perinteisempiä 90-luvun popbiisipolkuja. Toki maailmanmusiikkimausteet tuodaan hetkittäin mukaan mutta ei tarpeeksi. Kertosäe on voimallinen mutta se ei aukea sillä tavalla kuin vahvan kertosäkeen pitäisi. Kertosäkeen tuloa ei alusteta riittävästi ja meno rauhoittuu liian aikaisin. Hiljaa-kovaa-hiljaa on hyvä kaava mutta tällä kertaa rytmitys ei ainakaan minulle toimi. Lisäksi juuri kertosäkeessä Anggunin artikulaatio tuntuu hieman pyöristyvän ja kertosäe on juuri se kohta jossa sen pitäisi olla terävimmillään. Pidän kyllä Anggunin tavasta ääntää englantia mutta tässä kohti uraa ehkä rahkeet eivät vielä aivan riittäneet pitämään tulkintaa kasassa vieraalla kiellä silloin kun pitää laulaa kovaa.

Minä pidän loppusoinnuista ja jopa niiden ylikäyttämisestä mutta nyt täytyy laittaa yksi säkeistä A Rose in the Windistä esimerkiksi sellaisesta mikä ei minullekaan uppoa:

"I'll be true to you
Flying over the moon
Lying in the bamboo
I'll always know
The light in the window"  

Kappaleessa lauletaan kaipuusta omaa rakasta kohtaan ja sisältä syövästä yksinäisyydestä. On ok aloittaa silloin säe vannomalla omaa uskollisuutta etäsuhteessa. Mutta sitten mennään yli kuun ja maataan bambulla. Tuttu valo ikkunassa on tämän jälkeen ihan kelpo lopetus.

A Rose in the Wind on koottu hyvistä aineksista mutta kokoonpanovaiheessa niitä ei ole saatu parhaimmalla tavalla kasaan. Se muistuttaa hieman sitä miten minulle usein käy kokatessa; saan kyllä varsin hyvänmakuista ruokaa aikaiseksi mutta se on aina ruman näköistä ja maustaa voisi paremminkin. Hukattu potentiaali harmittaa sillä tämä voisi olla hyväkin biisi ja kuunnellessa huomaa toivovansa että pystyisi pitämään siitä enemmän. Mitättömyyteen ei sentään vajota vaan kohtalona on keskinkertaisuus. Onneksi Anggunilta löytyy parempaakin.  

Arvosana: 5,5/10

Studio Killers - Jenny

Artisti: Studio Killers
Kappale: Jenny (2013)
Albumi: Studio Killers
Mieleenjäävin lause: "I wanna ruin our friendship, we should be lovers instead."

Taas on aika saada naapurini ihmettelemään mielenterveyttäni kun kuuntelen samaa biisiä repeatilla 25-50 minuuttia (yleinen blogin kirjoittamiseen menevä aika). Olen maininnut tästä aiemminkin mutta kappaleiden toistokestävyydestä on tullut yksi pieni osatekijä loppuarvosanaan. Toiset biisit eivät kestä omissa korvissani runsasta kuuntelua ja toisiin kyllästymisen riski on olematon. Yleensä osaan sanoa arvosanan heti alussa varsinkin tuttuakin tutummasta musiikista mutta toisinaan toistokerrat laskevat tai nostavat arvosanaa lopussa. Yhden kerran olen kirjoittanut samasta biisistä huolimattomuuttani jo toista arvostelua ja tuosta turhasta työstä jäi käteen se että olisin antanut kummallakin kerralla saman loppuarvosanan.

Englantilais-tanskalais-suomalainen Studio Killers nauttii pienestä salaperäisyyden verhosta vaikka voi toki olla että Teemu Brunilan kuuluminen kokoonpanoon on maailman huonoiten varjeltuja salaisuuksia. 2010-luvulla ei enää herätä kummastusta digitaalista alter egojen käyttökään. Asia ei vaivaa minua sillä lopputulos eli itse musiikki on tärkeintä. Vuosikymmenellä jolloin valtaosa elektronisesta musiikista ei ole tehnyt minuun suurta vaikutusta on ollut silti omat ilonpilkahduksensa joihin Studio Killers raikkaudessaan kuuluu.

Nyt onkin sopiva aika käsitellä kesähitti Jennyä joka tosin kelpasi listamenestyksen muodossa vain meille suomalaisille. (Singlelistan 2. latauslistan 5. ja radiolistan 5.) Syntetisoitu haitari ja steelpan yhdessä Teemu B.. ..Chubby Cherryn äänen kanssa ovat omiaan luomaan kauniin kuulaan kesätunnelman. Ei ehkä kuitenkaan hellepäivän tunnelman vaan juuri sellaisen itselleni sopivan puolipilvisen päivän jolloin lämpö pysyy hellerajan alapuolella ja leppoisa tuulenvire vilvoittaa.

Kepeä kesäbiisi Jenny saa tarvitsemaansa syvyyttä sanoituksessa joka käsittelee tasapainoilua ystävyyden ja rakkauden välillä. Kertoja on Jennyn ystävä jolle on päivä päivältä hankalampaa tasapainoilla sisällään olevien romanttisten mielihalujen kanssa. Yksi pidättelevä tekijä on se että paras ystävä Jenny on niin arvokas että ystävyyttä ei haluaisi pilata mutta toisaalta tunteiden pitäminen salassa vääristää ystävyyttäkin. Loppuratkaisua ei anneta joten se jää jokaisen kuulijan päätettäväksi. Koska olen itsekin tasapainoillut edellämainitunkaltaisten asioiden kanssa saa Jenny luonnollisesti kappaleena samaistumislisäarvoa.    

Jenny on hyvin tuotettua kesäistä dancemusiikkia joka genrelleen epätyypillisesti tavoittaa minut myös sanoituksensa kautta. Ymmärrän että ihmiselle joka ei löydä vastaavaa samaistumiskohtaa ei ehkä pysty arvostamaan tätä yhtä korkealle mutta kenenkään henkilökohtainen mielipide ei ole väärä. Jos saat ihmiset samaistumaan musiikkiisi niin se tehoaa.

Arvosana: 7,0/10

Beastie Boys - Slow Ride

Artisti: Beastie Boys
Kappale: Slow Ride (1986)
Albumi: Licensed to Ill
Mieleenjäävin lause: "I got money, I got juice, I got to the party and I got loose."

Beastie Boysin Licensed to Ill saattoi hyvinkin olla ensimmäinen rap/hip-hopalbumi jonka olen ostanut. Jos kyseessä ei ollut edellämainittu albumi niin se toinenkin vaihtoehto olisi saman yhtyeen Hello Nasty. Beastie Boys ei ole minulle albumibändi sillä en saa debyyttiä lukuunottamatta kiinni heidän albumikokonaisuuksistaan. Yhtyeen tapa kokeilla villisti kaikenlaista tuottaa omaan makuuni niin monenkirjavia tuloksia että poimin mieluiten kirsikat kakusta. Toki aina kun yhtye osuu maaliin niin tulos on hyvä ja juuri siksi heidän musiikkinsa on löytänyt tiensä levyhyllyni pieneen urbaanin musiikin osastoon.

Rumpukone potkii primitiiviset mutta tehokkaat biitit, sekaan heitetään sampleja menneiltä vuosikymmeniltä ja päälle räpätään mielellään loppusoinnutellen. Kaava oli yleinen 80-luvulla ja jostakin syystä tunnen eniten sympatiaa juuri tuon ajan hip-hopia kohtaan. Ehkä kyseessä on tunnettu mieltymykseni loppusointuja kohtaan mutta nostalgiasta ei ainakaan ole kyse sillä en muista kuulleeni genreä 80-luvulla juuri ollenkaan. Beastie Boysin debyyttialbumilta Licensed to Ill tahkottiin seitsemän singleä mutta Slow Ridea ei valittu näiden joukkoon ehkä siitä syystä että se on enemmänkin välijamittelu kuin potentiaalinen hittiraita.

Mieleenjäävin asia Slow Ridessa on funkyhtyeen Warin Low Rider kappaleesta napattu torvisample. Muut kappaleessa samplatut biisit ovat Fat Larry's Bandin Down on the Avenue ja Steve Miller Bandin Take the Money and Run. Vaikka biisi onkin kasattu oman aikansa tyyliin vain lähinnä rumpukonebiitit kuulostavat vanhahtavilta. Muuten tuotanto on yllättävänkin raikkaan kuuloista näin 30 vuotta myöhemmin (tässä alkaa tuntea itsensä vanhaksi) kuunneltuna. Näin toistuvasti kuunneltuna käy se mieleenkiintoinen ilmiö että huomaan lämpiäväni Slow Ridelle.

Näytetään opelle keskaria, tullaan heitetyksi koulusta pihalle, ajetaan low riderilla rennosti keskisormea heilutellen ja mennään bileisiin ja vedetään mitä vedetään ja otetaan mitä otetaan. Saadaan toisaalta paheksuntaa ja toisaalta kunnioitusta. Siinä Slow Riden sanoitus tiivistettynä ilman ilman Beastie Boysin näppäriä loppusointuratkaisuja. Ei kuulosta sellaiselta meiningiltä mitä itse harrastan mutta toisaalta roolipelaajana voin aina asettua kolmeksi minuutiksi henkisesti löysempiin kuoseihin. Mitään erityisen mieleenjäävää ei Slow Ride tarjoa mutta se on hyväntyylinen jamiraita ja sellaisilla parannetaan ei pahenneta maailmaa.

Arvosana: 5,5/10

Kylie - Illusion

Artisti: Kylie
Kappale: Illusion (2010)
Albumi: Aphrodite
Mieleenjäävin lause: "I'm surrounded by confusion and I'm lost in this illusion."

Tervetuloa taas Sattuman sanelemat blogiin jossa käsitellään sujuvasti peräkkäin vaikkapa Turmiön Kätilöitä ja Kylie Minogueta. Pidän toki sekä tiukasti yhden asian musiikkiblogeista että pursuilevista kirjoitetaan kaikesta mikä milloinkin sattuu kiinnostamaan blogeista. Tärkeintä on että sisältö kiinnostaa minua. Lukisinko itse omani kaltaista blogia? Tietenkin sillä minua kiinnostavat aina toisten mielipiteet itselleni tutuista kappaleista. En ala keuhkoamaan vaikka jostakusta suosikkimusiikkini olisi alinta audiokuonaa kunhan perustelut ovat parempia kuin kuulematta kakkaa. Ei oma musiikkimakunikaan olisi ikinä laajentunut jos en olisi antanut ennakkoon vierastamilleni genreille mahdollisuutta.

X ja sen jälkeiset Kylien albumit ovat avautuneet minulle superhitaasti. Ehkä jäin kaipaamaan sitä tyyliä mikä oli vallalla toisen tulemisen aikaisilla albumeilla ja kieltämättä uudemmilta albumeilta ovat puuttuneet Can't Get You Out of My Headin kaltaiset pophelmet. Toisaalta albumit ovat olleet edelleen tyylikkäitä kokonaisuuksia ja hyvin tuotettua dancepoppia.

Vuoden 2010 Aphrodite albumin ensimmäinen single All the Lovers pärjäsi hyvin mutta myöhemmät singlejulkaisut floppasivat. Näitä emme käsittele tällä kertaa vaan riviraidan Illusion joka tosin mielestäni on parempi kuin osa albuminsa singlejulkaisuista. Itseasiassa jos olisin kuullut Illusionin ensimmäisenä Aphrodite albumilta se olisi nostanut odotuksia. Toki All the Lovers on tämän vuosikymmenen paras Kyliesingle mutta kun ottaa edelliset vuosikymmenet huomioon niin sillä ei päästä edes Top 10:iin.

Illusion on yksinkertaisuudessaan charmikasta dancepoppia. Syy miksi pidän siitä on varmaankin se että se on tyylillisesti yhteensopiva Body Language ajan soundien kanssa. Ehkä jollekin uudemman tyylin ystävälle Illusion on se turha reliikkiraita albumilla mutta minulle tilanne on päinvastainen. Tämä on sitä kepeää ja hauskaa Kylietä josta pidän kaikkine ilmeisine ja vähemmän ilmeisine loppusoinnutteluineen. Usein kritisoin kappaleita vaihtelun puutteesta mutta tässä kohti täytyy sanoa että se ei haittaa. Soundimaailma pulputtaa samaa toimivaa kuviota alusta loppuun pienin variaatioin enkä muuta kaipaakaan. Sanoitus on yhdentekevä ja sen tarkoitus on vain olla yksi instrumentti muiden joukossa ja tarjota mieleenjääviä loppusointukoukkuja.

Illusion on kuin hetkessä elävä nuori nainen jonka touhuja seuratessa toisaalta hieman pyörittää päätään mutta toisaalta ei voi olla viehättymättä. En ole ihminen joka elää elämäänsä ilman turvavöitä, laskuvarjoa ja pelastusliivejä joten täysin tunteella kaikkea kohti syöksyvät ihmiset ovat minulle hämmentäviä. Samalla tavalla Illusion on hämmentävä; se ei ole mestariteos eikä täydellistä poppia mutta jotakin osiensa summaa suurempaa viehätysvoimaa siinä silti on. Aphrodite on albumi josta keskustelut alkavat tyyliin: "En pidä Aphroditea Kylien parhaimpiin kuuluvana albumina mutta se eka sinkku ei ollut huono ja oli siinä se yksi toinenkin hyvä raita.. .ai niin se Illusion!"

Arvosana: 7,0/10

Turmion Kätilöt - Minä määrään

Artisti: Turmion Kätilöt
Kappale: Minä määrään (2008)
Albumi: U.S.C.H.
Mieleenjäävin lause: "Perkele rakentaa päähäsi pesää, naisesi makaa takaa."

En ole usein keikoilla käyvä ihminen ja kykenenkin helposti luettelemaan kaikki joilla olen käynyt. Festareilla en ole käynyt koskaan ja ehkä ne eivät olekaan oikea paikka elinikäiselle absolutistille joka haluaisi vain nauttia musiikista samanhenkisten ihmisten kanssa. Suomen industrial metallin pitkäikäisimpiin yhtyeisiin kuuluva Turmion Kätilöt on yksi noista edellämainitsemistani harvoista livenä koetuista yhtyeistä.

Keikkakokemus oli hyvä vaikka MC Raaka Pee sylkäisikin vesisuihkun paidalleni ja pelkäsin että tammikuussa -20C pakkasessa kotiin paluu märällä paidalla olisi aiheuttanut kuolemantaudin mutta niin ei onneksi käynyt. Yhtye veti keikan loppuun teknisistä ongelmista huolimatta ja oli mielenkiintoista seurata miten yhtye sai luovittua viimeiset biisit läpi vaikka välillä eri soittimet lakkasivat kuulumasta. Fistpumppasin vahingossa erästä bogoajaa takaraivoon sellaisella voimalla joka normaalisti olisi voinut johtaa syytteeseen lievästä pahoinpitelystä mutta tämä "uhri" ei musiikista hurmioituneena edes tuntunut huomaavan mitään. Musiikki toiseksi vanhin voitehista.

Itselleni Turmiön Kätilöiden albumeissa on olut U.S.C.H:in jälkeen loiva laskeva käyrä. englanninkielinen materiaali ei ole niin omaperäistä ja vahvaa eikä yhtye ole löytänyt uudistumisreittiä vaikka selvästi uudemmilla albumeilla on koetettu miettiä mennäkö koneellisempaan suuntaan vai ei. Yhtye osaa kyllä edelleen nauraa itselleen ja muille mutta sellaiset hauskat sanoituskoukutkin ovat vähentyneet. Vuonna 2008 U.S.C.H. albumilta julkaistu single Minä määrään edustaa kuitenkin vielä sitä aikaa kun edellämainittuja ongelmia ei vielä ollut. U.S.C.H. albumilla yhtye oli muutenkin positiivisessa mielessä v-tuuntuneempi kiitos levy-yhtiöristiriitojen mikä yllättäen heijastuu positiviisesti eikä lekkeriksi heitettynä vitsinä.

Normaalisti toivon kappaleilta dynamiikkaa ja vaihtelevia osioita mutta kun Turmiön Kätilöstä on kyse niin täysi runttaus alusta loppuun käy hyvin. Minulle Kätilöt ei ole yhtye jolta odotan viiden tähden pophelmiä vaan biisejä jotka ruokkivat mustan huumorin sopukkaa aivoissani. Tässä mielessä Minä määrään ei ehkä ole buffetti mutta kunnon lounas kuitenkin. Kyseessä onkin tuotos joka kuvaa hyvin Kätilöiden tyyliä. Se on raskas olematta uhkaava, se on humoristinen olematta tyhjänpäiväinen ja siinä on sanailuja jotka jäävät (b)anaaliudessaan mieleen. Lyhyt mutta iskevä intro rakentaa jopa suurempia odotuksia kuin kappale kykenee täysin lunastamaan.      

Kätilöiden lyriikoita ei ehkä pitäisi alkaa analysoimaan liian tarkasti mutta itselleni Minä määrään ei ole minä olen kovin kaikista -uhobiisi. Minä tulkitsen kappaleen kertovan siitä kuinka joidenkin ihmisten tie pahuuteen on jo ennalta heidän eteensä väistämättömästi rakennettu. Monet ihmiset ovat lastuja laineilla jotka musta virta vie miten ja minne tahtoo. Jos olet eri mieltä niin totean ettet ole väärässä sillä mielestäni jokaisen henkilökohtainen tulkinta on se oikea. Minä määrään on sitä parempaa Turmion Kätilöt materiaalia ja se on hyvässä tasapainossa sen suhteen mitä toivon industrial metallin olevan.

Arvosana: 6,5/10

Daft Punk - Beyond

Artisti: Daft Punk
Kappale: Beyond (2013)
Albumi: Random Access Memories
Mieleenjäävin lause: "There's no such thing as competition."

Daft Punk oli vuosikymmenen minulle sellainen yhtye joka oli aina hilkulla päätyä levyhyllyyni mutta joutui aina odotuslistalle muiden nimikkeiden mennessä ohi. Kun opiskeluaikoina rahavarat olivat rajalliset täytyi usein tehdä koviakin päätöksiä varsinkin kun tietyt ykkössuosikit piti ehdottomasti hankkia ennen muita.

Discoveryn ostin vasta pari vuotta sitten samalla kun Random Access Memories lopulta mursi Daft Punkin ostamisen raja-aidat. Omasta mielestäni retroileva Random Access Memories on vuoden 2013 paras albumi vaikka se ei kovin kovan kilpailun kohteeksi tuona vuonna joutunutkaan. Tarkasteli albumia sitten kokonaisuutena tai singlejulkaisujen kautta niin taso on kova. Jopa niin kova että täyteraidatkin ovat kelpo biisejä.

Beyond voi olla täyteraita mutta se on toisaalta tärkeä albumin lähes täydellisen flown kannalta. Ei ehkä ole muodikasta puhua albumikokonaisuuksista vuonna 2016 kun yksittäiset biisijulkaisut ovat vahvimmassa asemassa ehkä sitten 60-luvun alun. Mutta yksittäinen kappale niin hyvä kuin se parhaimmillaan voi ollakin ei voi olla parempi kuin hyvän albumikokonaisuuden summa joka on suurempi kuin kaikki sen sisältö erikseen. Ensimmäinen asia minkä tein kun aloin ensi kertaa tätä arvostelua varten kuuntelemaan Beyondia oli äänenvoimakkuuden nosto. Tätä tulee tehtyä harvoin mutta se on aina hyvän biisin merkki.

Se mikä Beyondista puuttuu verrattuna vaikka Get Luckyyn on tarttuva kertosäe eikä sen groove napsahda aivan yhtä syvälle aivojen tanssimusiikkipoimuihin. Sen sanoitus ei ole yhtä henkilökohtainen kuin Instant Crushin sillä Beyondin vocoderisoitu laulu on enemmänkin yksi instrumentti muiden joukossa. Alun fanfaarit sopivat mielestäni paremmin erilaisen biisin introksi. Itse olisin aloittanut biisin välittömästi ensimmäisestä laulusäkeestä.

Pidempään blogiani lukeneet tietävät etten ole autotunen ystävä mutta myös sen ettei minulla ole mitään vocoderia tai vastaavankuuloisia lauluefektejä vastaan. Niinpä minulla ei ole mitään ongelmaa Beyondin vähemmän luonnollisesten vokaalien suhteen. 80-luvun alusta lainattu semielektroninen äänimaailma ei kuulosta siltä kuin jotakin olisi matkittu hengettömästi se vain sattuu olemaan se kuorrutus joka tähän kappaleeseen parhaiten sopii. Usein tulen haukkuneeksi nykylevyjen loudness warille uhrattua dynamiikkaa mutta Daft Punk onnistuu tässäkin paremmin kuin suurin osa. Se on myös yksi syy miksi äänenvoimakkuutta tekee mieli nostaa mukavasti potkivan bassoalueen lisäksi. Jos pidät Beyondista etkä ole kuullut Random Access Memories albumia niin voin luvata että sieltä löytyy vielä jotakin parempaakin.  
   
Arvosana: 6,5/10