Bee Gees - Miracles Happen

Artisti: Bee Gees
Kappale: Miracles Happen (1997)
Albumi: Still Waters
Mieleenjäävin lause: "Miracles happen."

Top10 hittejä neljällä vuosikymmenellä on saavutus johon harva yhtye on pystynyt. Yhdenkin hitin saaminen on saavutus johon suurin osa ei pysty mutta jos kykenee löytämään hitinmentävän aukon vuosikymmenestä toiseen niin se on osoitus suuruudesta. Vaikkei Bee Gees ikinä yltänytkään 60- ja 70-lukujen kaltaiseen suuruuteen 80- ja 90-luvuilla niin yhtyeen fanina pystyy kyllä löytämään helmiä myöhemmästäkin tuotannosta. Vuoden 1997 Still Waters oli tasalaatuinen kokonaisuus hyvin tuotettua aikuispoppia vaikkei mitään täysosumabiisejä sisältänytkään. Albumi möi mukavat neljä miljoonaa kappaletta ja siltä lohkaistu Alone oli 90-luvun suurimpia Bee Gees hittejä.

Miracles Happen tehtiin alunperin vuoden 1994 Joulu Manhattanilla (Miracle on 34th street) elokuvaa varten mutta kun elokuvassa päätettiin käyttää vain klassisia joululauluja kappale päätyi Still Waters albumin rivibiisiksi. Hyvä että kappale päätettiin kuitenkin julkaista sillä se on kelpo ysärityylinen Bee Gees balladi joka olisi voinut olla jonkinmoinen hittikin pienellä lisätyöstämisellä. Kappale alkaa hieman Queenin Show Must Go On tyylisillä kosketinsoundeilla mutta tämä mielikuva ei onneksi kestä pitkään. Lapsikuoron käyttö on aina pieni riski mutta sen osuus on tässä tapauksessa niin lyhyt ettei se pääse vaikuttamaan suuntaan tai toiseen. Toistuva kuuntelu saa minut miettimään onko kappale ylituotettu vai ovatko kaikki sen ysärislovarikoukut vain liian tuttuja muistakin yhteyksistä.

Pidän siitä miten Miracles Happen puhkeaa hiljalleen eloon mutta se palkinto eli kunnon nostattava kertosäe ei tarjoa jättipottia maksaen kuitenkin pienen koron vaivanpalkaksi kuuntelusta. Kun kliimaksi saavutetaan aivan lopussa niin homma viedäänkin finaaliin heti. Minulla ei ole mitään pientä mehustelua vastaan kunhan asioista ei tehdä liian turpeita. Vesi on märkää eli Gibbin veljesten harmoniat ovat virheettömiä vaikka ehkä omaan makuuni piirun verran liian taustalle miksattuja. Bee Gees toimii jopa 90-luvun tuotantomuottiin sovitettuna vaikka Miracles Happen kaipaisi kaiken krominkiiltonsa heijastuksiin analogisempaa lämpöä. Jos tämän olisi tehnyt joku muu kuin Bee Gees arvosana voisi olla korkeampikin mutta Bee Geesin katalogi on niin tasokas ettei sitä voi olla ottamatta huomioon.        

Arvosana: 6,0/10

Bill Conti - Gonna Fly Now (Theme from Rocky)

Artisti: Bill Conti
Kappale: Gonna Fly Now (1977)
Albumi: Absolute Cinema
Mieleenjäävin lause: "Trying hard now."

Haluatko treenata kovaa? Juosta portaita? Luoda täydellisen harjoittelumontaasin pelkän musiikin avulla? Vastaus löytyy tämänkertaisesta random playn valinnasta. Jos olet ihminen joka ei tunne Bill Contin alunperin Rockyn soundtrackille säveltämää elokuvamusiikkiklassikkoa niin ei syytä häpeään mutta haluaisin silti tietää miten olet onnistunut tämän kuulemisen välttämään. Gonna Fly Nowta on käytetty urheilujoukkueiden tunnusmusiikkina, treenimusiikkina ja kaikin muinkin mahdollisin tavoin ja nykyään sen käyttö on tietenkin oma meeminsä yhdessä Rockyn klassisen porrastreenikohtauksen kanssa. Tällaisista kappaleista kirjoittaessa tuntuu että niistä on jo kaikki mahdollinen sanottu mutta täytyy silti yrittää sillä onhan Gonna Fly Nowkin musiikkia johon ei kyllästy.

Kevyesti discohtava Gonna Fly Now tarttuu kuulijaan kiinni jo eeppisestä alkuintrostaan lähtien. Torvisektioaloituksen jälkeen tietää mitä on tulossa samalla tavoin kuin aina kuullessaan vaikkapa Imperial Marchin alkusäkeet. Yksinkertainen sanoitus on vain yksi instrumentti muiden joukossa ja tarinaa ei tarvitse kertoa pitkin säkeistöin. Nykyajan helmasynti olisi tehdä tämänkaltaisesta mahtipontisesta teoksesta liian paisutettu yli viisiminuuttinen, ylisiloiteltu ja persoonaton mammutti kun Euroviisutkin tietävät että kolme minuuttia riittää. Tymäkkä intro, rullaava pääosa, rauhallisempi fiilistelyväliosa, kokonaisuuteen istuva kitarasoolo ja nostatus ennen loppua. Ei tähän voisi lisätä mitään joka voisi parantaa kokonaisuutta.

Musiikin tärkein tehtävä on luoda tunteita tai vaikuttaa niihin. Kukapa ei ainakaan mielessään lähde juoksemaan kuulleessaan Gonna Fly Nown? Haasteet tuntuvat mahdollisemmilta suorittaa ainakin sen vajaan kolmen minuutin ajan kun sinulle vakuutetaan että kova työ luo onnistumisen pohjan. Kaikki myöhemmät versiot kadottavat jotakin alkuperäisversion mukavan orgaanisesta toteutuksesta. Toisaalta sävellys itsessään on niin vahva että tuntisin pientä halua lähteä juoksemaan vaikka kuulisin kappaleen puolihumalaisen humppabändin versiona Kärsämäen Katajan lavalla. (Minulla ei sinänsä ole mitään puolihumalaisia humppabändejä tai Kärsämäen Katajaa vastaan vaikka päihtyneenä esiintyminen onkin epäammattimaista.)

Kaikesta pitää jotakin huonoakin yrittää sanoa joten Gonna Fly Now on hivenen assosiaatioiden vanki. On hyvin vaikea tulkita ja nähdä kappaleta muuten kuin alkuperäisessä yhteydessään. Kuten aina näin suositun kappaleen kanssa niin onhan sille altistuminen ollut runsasta mutta samaan hengenvetoon on sanottava että klassikot kestävät aikaa ja kulutusta. Mutta nyt kun olen kuunnellut kappaleen läpi yli kymmenen kertaa tämän arvostelun kirjoituksen aikana oloni on kuin yliladatulla akulla ja on pakko vetää juoksuverkkarit jalkaan ja lähteä juoksemaan lähimpiä portaita kohti. Going hard now! Getting strong now!

Arvosana: 8,0/10

Bee Gees - Tragedy

Artisti: Bee Gees
Kappale: Tragedy (1979)
Albumi: Spirits Having Flown
Mieleenjäävin lause: "I really should be holding you, holding you, loving you, loving you."

Bee Geesin discokauden menestysputken loppupäätä edustanut Tragedy syntyi samoissa kirjoitussessioissa joissa tehtiin myös Too Much Heaven ja Andy veljelle annettu Shadow Dancing. Kolme ykköshittiä yhdessä päivässä siinäpä osoitus siitä miten terävä Gibbin veljesten hittikynä oli vielä tässä kohden. Toki on väärin sanoa että heidän hittikynänsä olisi täysin tylsistynyt tämänkään jälkeen mutta Bee Gees oli disco sucks -liikkeen vihollinen numero yksi eikä discobuumin kaaduttua heidän musiikkiaan haluttu soittaa. Gibbin veljesten muille artisteille tekemät kappaleet löysivät tiensä listoille yhä 80-luvullakin ja toki he itsekin saivat vielä listamenestyksiä mutteivat enää 60- ja 70-luvun mittakaavassa.  

90-luvulla poikabändit menestyivät Bee Gees covereilla mutta listäykköseksi Tragedyllä ylsi myös kotimaassaan englantilainen Steps vuonna 1998. Mutta tämä coveri olkoon toisen kerran aihe sillä nyt käsitellään alkuperäisversiota. Spirits Having Flown albumi osoitti että Bee Gees halusi viedä soundiaan eteenpäin suurmenestyksen tuoneen Saturday Night Fever soundtrackin hittien jälkeen. Kysymys on oliko yritystä ja kunnianhimoa välillä liikaakin mutta ainakin Tragedystä on vaikea sanoa mitään pahaa. Barryn tunnistettava falsetti on pääosassa ja hän saa tuttua taustatukea veljiltään. Kun lauluharmonioista on kyse niin Bee Gees ei pettänyt ikinä. Veljekset olivat toisiaan täydentävä kolminaisuus ja soolotuotantoja kuunnellessa tuntuu aina että jotakin jää puuttumaan.

Tragedyn kliimaksi on räjähdysefekti joka on tehty laittamalla kädet kuppiin mikrofonin ympärille ja tekemällä suulla räjähdysääni. Tätä on toistettu monta kertaa ja miksattu sitten yhteen yhdeksi isoksi räjähdysääneksi.

Kun lauletaan tragediasta niin siltä pitää myös kuulostaa. Eikä voi sanoa että laulutulkinta tai sovitus ei tätä mielikuvaa täydentäisi silläkin uhalla että Tragedy taiteilee sillä hienoisella veitsenterällä että millikin överimpään suuntaan olisi tehnyt siitä kornin. Ehkäpä Tragedy onkin discokauden Bee Gees biisien huipentuma tässä suhteessa. Ei ehkä se paras biisinä mutta se jossa ilmapallo on puhallettu niin täyteen että se on yhtä henkosta vaille puhki. Tämä tekee muuten harmittomasta biisistä ehkä jopa hivenen vaarallisen.

Tämän jälkeen luonnollisesti on vaikeaa enää mennä samaa tietä eteenpäin ja näin myös kävikin. Mutta tämä ei estä nauttimasta Tragedysta yhtenä Bee Geesin parhaimmistoon kuuluvista kappaleista. Siinä ei ole 60-luvun kappaleiden herkkyyttä ja haurautta eikä Saturday Night Fever hittien tanssittavuutta mutta se on kuitenkin sokerisin kaikista päätymättä hattaraksi.

Arvosana: 7,5/10

Per Gessle - Kix

Artisti: Per Gessle
Kappale: Kix (1997)
Albumi: The World According to Gessle
Mieleenjäävin lause: "Just a notion, that's all."

Roxetten jäätyä muutaman vuoden tauolle 1996 sekä Per Gessle että Marie Fredriksson julkaisivat sooloalbumit. Gesslen The World According to Gessle albumi ei saanut menestystä Ruotsin ulkopuolella jossa se sentään myi kultaa ja siitä lohkaistiin yksi ykkösingle (Do You Wanna Be My Baby). Minulle kyseinen albumi on paikkansa levyhyllyssäni ansainnut vaikka siltä ei löydykään mitään erityistä suosikkia. Tasalaatuinen albumi Gesslepoppia kelpaa kyllä minulle.

Muista nähneeni edellämainitun albumin kakkossingle Kix:n Jonas Åkerlundin ohjaaman musiikkivideon aikoinaan soitossa MTV:llä mutta en ennen uusintakatselua muista kuin että siinä oli paljon kohellusta ja edestakaisin heiluva Gessle. Minulla oli tuohon aikaan tapana antaa ystävilleni tunnuskappaleita jotka toivat minulle heidät mieleen. Juuri Kix muistutti minua tytöstä jolla oli kova haluu elää ja nähdä maailmaa ja päästä mahdollisimman pian pois pieneltä paikkakunnalta jossa asuimme silloin. Hän halusi myös tehdä asioista joista sai "kiksejä" jotka olivat joskus harmittomia ja joskus johtivat ongelmiin. Tyttö pääsi maailmalle lukion jälkeen ja rauhoittui myöhemmin hiukan tultuaan vanhemmaksi. Niinhän siinä usein pakkaa käymään.

Gesslen englanninkielisesta soolotuotannosta juuri Kix ja ehkäpä myös Stupid ovat eniten niitä joidenka voisi pienellä säädöllä kuvitella olevan Roxettea. Tai ehkä se pieni säätö olisi Marie. Kix on albuminsa parhaimmistoa ja kuulostaa charmantisti omansa aikansa ysärituotteelta. Tämä johtunee juuri ajalle tyypillistä konesoundeista. Vaikka kitarat eivät nousekaan pintaan niitä ei ole onneksi jätetty pois ja jopa huuliharppu on mukava lisämauste. Kappale laukkaa tasaisesti alusta loppuun ja vaikka bensavalo ei vilkukaan niin vielä enemmän vaihtelua olisi ollut hyvästä. Pieniä sivukoukkuja on kyllä ripoteltu tasaisesti ja hyvä niin.

Sormen pitäminen ajan hittipulssilla on hankalaa ja se on pieni taakka tässä tapauksessa. Selvästi sovituksessa on koetettu olla freesejä ja ajan hermoilla eikä siinä ole onnistuttu hassummin. Mutta siinä vaiheessa kun lähdetään seuraamaan trendejä eikä olemaan enää niitä luomassa taso yleensä laskee pykälän tai kaksi. Vaikka vertaaminen onkin epäreilua niin Kixissä ei ole sitä tarttuvuutta kuin Roxetten kultakauden menobiiseissä. Mutta jos tämän vertailun jättää taka-alalle ja sattuu vielä olemaan ysärinostalgikko niin Kixistä voi pitää sellaisena kuin se on.

 Arvosana: 6,0/10